"Se ei siis ole mestari Henrikki Harpunsoittajan keksintöjä!"
"Ei, ei … tämä maito on tullut paljoa enemmän maksamaan minulle, sukulaiseni ei tahtonut millään ehdolla opettaa taitoaan; sain pinnistää kaiken kekseliäisyyteni päästäkseni hänen salaisuutensa perille. Mutta juoma tulee kalliiksi. Voitte ymmärtää sen siitä, että sitä valmistetaan pelkistä manteleista…"
"Se on tiettyä, minä maksan kulut, Helmich", lisäsi tuomioherra hyvin tyytyväisenä.
"Kiitos, armollinen herra", jatkoi kirjuri, "juoma onki hintansa arvoinen, sillä on mitä arvokkaimmat ominaisuudet. Se on mieluista maultaan, ja sitäpaitsi se virvoittaa ja ravitsee, sillä, kuten näette näistä rasvakukkasista tässä pinnalla", kirjuri tarttui maljaan ja näytti sormellaan juomassa olevia pieniä rasvarakkoja, "tulee tämä maidonväri hedelmän öljystä. Senvuoksi arvelin, että voisitte lähettää pullollisen tätä kallista maitoa kunnianarvoisalle isälle, arkkipiispa Olaville… Hän tuntee hyvin sen, sillä hän joi sitä ollessaan Baselin kokouksessa, ja minä tiedän, että hän haluaisi sitä suuresti…"
"Kuten sanot, Helmich", sanoi tuomioherra vilkkaasti, vaihtaen katsetta kirjurinsa kanssa, "kuten sanot, se tulee ilahuttamaan tuota hyvää vanhusta, ja minä tahdon antaa hänelle ystävälahjan hänen suuren hyväntahtoisuutensa edestä! Pane pullo kuntoon, Helmich, sinä saat itse viedä sen hänen armolleen, arkkipiispalle; samalla viet kirjeen, minulta."
Herra Jöns Pentinpoika pysähtyi äkkiä kuuntelemaan. Ikkunain pienistä ruuduista tunkeusi huoneeseen räyhääviä ääniä. Ei ollut tosin tähän aikaan mitään tavatonta, että Tukholman kaduilla oli meteliä ja vallattomuutta, mutta tällä kertaa tuntui se tavallista pahemmalta, sillä rähinää oli jo kotvasen kestänyt ja se näytti pikemmin yltyvän kuin lauhtuvan. Miehet katsahtivat toisiinsa kuunnellen jännityksellä.
Huudot kuuluivat Sielutarhankadulta päin, ja tasaisen pauhinan välistä kuului selvemmin muutamia läpitunkevia huutoja, ikäänkuin joku olisi juossut luostarin ohi melupaikalle päin tai sieltä pois. Kirjuri lausui arvelun, että melu ehkä johtui siitä, että marski yritti ajaa drotsia Tukholman linnasta. Tuomioherra pudisti päätään, muttei voinut päästä siitä aavistuksesta, että metelin syyt olivat tavallista vakavampaa laatua.
"Tahdotteko, että hankin teille tiedon, mikä on melun syynä?" lausui nuori kirjuri puoleksi kuiskaten.
Tuomioherra nyökkäsi, mutta sanoi samalla itse haluavansa käydä kuulemaan ja näkemään asian laitaa, sekä pyysi kirjurinsa tuomaan pari munkkikaapua. Tämä riensi ulos ja toi kohta kaaput, jotka miehet heittivät ylleen lähtien kadulle. He menivät Sielutarhankadulle päin ja tulivat pian metelipaikalle.
Katu oli täynnä kaikenlaista kansaa. Porvareita, kisällejä, oppipoikia ja kaupungissa oleskelevain herrain palvelijoita liikehti sekaisin tiheämmän joukkion ympärillä, joka oli rähinän keskuksena. Kaikki puhuivat kovasti, elleivät ottaneet osaa keskijoukosta lähtevään raakaan kirkunaan. Uusia voimia tuli alinomaa muilta kaduilta.