"Se on selvitettävä", sanoi hän, "se on selvitettävä … sillä neito kuolee luostarissa, hän suree itsensä kuoliaaksi."
"Ja kuka on sen selvittävä?" kysyi Kaarlo, kuitenkin enemmän itsekseen, kuin että viheriä sen kuulisi.
Mutta silloin kohosi tämä seisomaan asettuen kaikessa pituudessaan marskin eteen. Hän osoitti itseään ja tempasi sitten seppeleen miekan kahvasta, repi sen rikki ja sirotteli kukat marskin päälle, ikäänkuin siten ratkaisten pulman, josta oli puhunut. Marski katseli häntä kysyvästi ja hymyili, sillä ritarin mykille kasvoille oli ilmestynyt vakava ja ankara ilme.
"Te selvitätte sen asian?" kysyi hän.
Viheriä nyökkäsi päätään, ja ennenkuin marski ennätti muuta kysyä, kääntyi hän ja läksi. Ovessa kuului hänen kuiva naurunsa ja sitten hänen tanakat askeleensa.
Hetkisen kuluttua lähti Kaarlo Knuutinpoikakin linnasta ja meni Mustaveljesluostariin, missä pyysi saada puhutella arkkipiispaa. Siellä istui jo Kaarlon sukulainen, kaniikki Jöns Pentinpoika, ja Kaarlo oli näkevinään tämän umpinaisen miehen muuten terävillä kasvoilla jonkinlaista vastenmielisyyttä, mikä lienee johtunut joko keskustelusta, joka hänellä oli ollut arkkipiispan kanssa, tai siitä että marskin tulo sen keskeytti.
Arkkipiispa puolestaan näytti olevan hyvillään marskin tulosta. Vanhuksen kasvot olivat kalpeat ja vaivaantuneet. Niitä varjosti syvä suru, ja katseen terävyys teki ne suorastaan ankaran näköisiksi, mikä esti, milteipä peljätti ketään yrittämästä tunkeutua liialliseen tuttavuuteen.
"Tervehdän ilolla teidät tervetulleeksi Tukholmaan, kunnianarvoisa isä, arkkipiispa", sanoi marski. "Tulen varmuuden vuoksi itse näkemään, että terveytenne on todella niin elpynyt, että voitte tulla meidän muitten kanssa Kalmarin kokoukseen kuningasta tapaamaan."
"Keskustelemme juuri siitä, herra Jöns Pentinpoika ja minä", vastasi arkkipiispa, "ja olen juuri mielihyvällä saanut hänen äidinisänsä, herra Kristerin lähettämän kutsumuksen pistäytyä Nyköpingissä matkallani. Mutta muuten", hän kääntyi erityisesti tuomioherran puoleen, "toivon, että olette ymmärtänyt tarkoitukseni?"
Jöns-herra taivutti hymyillen päätään ja lausui marskiin vilkaisten: