"Jos tarvitsette matkallanne myrskyn ja pahan ilman suojaa, niin älkää unhottako, kunnianarvoisa isä, että Fågelvikissä on teille tarjona hyvä pöytä ja lämmin vuode, milloin vaan haluatte. Itse ratsastan ylihuomenna Tukholmasta ja toivon saavani nukkua kolmannen yön Fågelvikissä."

Arkkipiispan tavallisen ankaruuden takaa pilkisti heikko ystävällisyyden väre, kun hän kiitti marskia.

Aikaisin seuraavana aamuna lähti hän matkalle, mutta saapui vasta seuraavana päivänä iltapuoleen Nyköpingiin. Krister-herran päällysmies saattoi hänet suurella kunnioituksella satamasta linnaan. Kristerin oli nimittäin täytynyt jo aamupäivällä lähteä Nynäsiin herra Niilo Erengislenpojan luo, joka oli Södermanlannin laamanni ja jonka kanssa hänen sitten piti matkustaa maantietä myöten Kalmariin.

Linnassa ei puuttunut mitään, mikä kuului tähän aikaan ylhäisen miehen hyvinvointiin. Kalliita verhoja riippui niiden huoneiden seinillä, jotka annettiin arkkipiispalle asunnoksi, yhtä kalliita tyynyjä oli penkeillä ja linnan päällysmies teki kaikkensa palvellakseen arvokasta vierasta. Eräällä pöydällä oli malja täynnä mantelimaitoa, josta arkkipiispa niin paljon piti. Hän keksi heti tämän kohteliaisuuden, ja hymyili kumartavalle päällysmiehelle.

"Oletteko saaneet tuota juomaa tänne linnaankin?" sanoi hän juoden täpötäydestä maljasta.

"Olemme, armollinen herra, mutta miten, sitä en tiedä, se on kyökkimestarin asia."

Arkkipiispa seisoi ikkunan luona katsellen kaunista, kesä-auringon ihanasti valaisemaa taulua, joka siitä näkyi, ja hänen ankarat piirteensä ikäänkuin pehmenivät, ja hän joi vielä kerran maljasta. Herettyään katselemasta hymyävää maisemaa sattuivat hänen silmänsä muutamaan pieneen tauluun, joka riippui syvässä ikkunankolossa. Se oli niitä tauluja, joita tähän aikaan oli usein ylhäisten asunnoissa ja jotka kuvasivat tapahtumia jonkun pyhimyksen elämästä tai apostolein ja Kristuksen historiasta. Tämä esitti Vapahtajaa Getsemanessa sotamiesten saapuessa ja erään opetuslapsen suudellessa häntä ilmiantaakseen hänet.

"Tuo pieni taulu", selitti päällysmies, "on ollut täällä hyvin kauvan. Vanhat ihmiset sanovat, että herra Bo Juhonpoika muurautti sen tähän ikkunankoloon rakennuttaessaan linnaa uudestaan. Hänen kerrotaan itsensä asuneen juuri tässä huoneessa… Mutta taulu ei liene suuriarvoinen, koska se on saanut olla tässä siitä asti…"

Arkkipiispa tarkasteli lähemmin taulua ja lausui hiljaa itsekseen:

"Juudas, Juudas … suun antamisellako sinä ihmisenpojan petät", sitten hän lisäsi, "ne sanat olisi kuningas Birger ja hänen veljensä voineet toisilleen lausua; sillä mitäpä muuta oli heidän veljesrakkautensa kuin juudaansuutelo, jonka herttuat ensin antoivat veljelleen kuninkaalle, ja sitten kuningas kuningattarineen herttuoille, ja petosta oli kumpikin… Varsin omituiselta ja merkilliseltä tuntuu minusta, että tämä taulu on juuri tässä linnassa…"