"Niin, katso, sydämeni ikävöi Kaarloa, mutta mahtava marski pelotti järkeäni, ja tuskin olisin koskaan uskaltanut lähteä näille kesäyömatkoilleni ilman viheriää ritaria, ja yhtä varmaa on, ettemme koskaan olisi toisiamme löytäneet, ellei hän olisi puhunut minulle ja selittänyt, kuinka asiat oikeastaan olivat."
"Viheriä ritari", kysyi Kaarlo, "hänkö siis on mielesi taivuttanut.
Tunnetko hänet…?"
"Tunnen, minä tunnen nyt hänet ja pidän hänestä suuresti, sillä hän rakastaa sinua ja on ehkä uskollisin miehesi!"
"Paljon hän sitten kyenneekin aikaan saamaan, koska hän voi temmata hunnun päästäsi ihan luostarin kynnyksellä."
"Jalosta Eerik-herrasta kertoi minulle ensiksi Vesteråsin linnanvoutisi, reipas Pentti Gunnarinpoika, Jumala armahtakoon hänen sieluansa! Kun minä menin isäni kanssa Bjurumiin pian herra Eerikin onnettoman kuoleman ja hautauksen jälkeen, niin tuli Pentti Gunnarinpoika Vesteråsiin, ja minä kuulin hänen sanovan, että pian saataisiin kuulla talonpoikain tulevan uudelleen Vesteråsia kohden, mutta että samalla saataisiin myöskin kuulla, että hän puolestaan osasi ottaa ne oikealla tavalla vastaan…"
"Sen se kunnon mies tekikin, vaikka onni petti hänet sillä kertaa! Jumala ilahuttakoon hänen ja kaikkein urhokkaiden miesten sieluja taivaan valtakunnassa!" lausui Kaarlo hartaasti.
"Talonpojista puhuessaan", jatkoi Kaarina sitten, "johtuivat he puhumaan Eerik-herrasta, ja minä kuulin voudin sanovan, että siinä oli tapahtunut aivan toisen miehen tahto, sekä, että, jos se olisi teistä riippunut, olisi herra Eerik varmaan päässyt vapaaksi. Mitä hän lausui pysyi mielessäni yöt ja päivät … ja kuinka mielelläni olisin todella sydämessäni ajatellut teitä yhtä jaloksi ja yleväksi, kuin lapsena kanssanne leikkiessäni aina ajattelin. Mutta järki tuli taas kylmine päätelmineen, ja minä rupesin ajattelemaan, että Pentti Gunnarinpoika oli sanonut niin vaan vierittääkseen teidän niskoiltanne epäluulot, koska hän oli teidän miehiänne ja oli teihin kiintynyt … ja siten kypsyi vähitellen päätökseni mennä luostariin…"
"Mutta silloin tuli viheriä ritarini?"
"Niin, ja hän ei ainoastaan vahvistanut Pentti Gunnarinpojan sanoja, vaan tiesi vielä muutakin, mikä sai kuin suomukset putoamaan silmistäni, ja minä en voinut käsittää, miten olin voinut niin kauan olla sokeudessani… Mutta Jumalan äiti ja kaikki pyhät olkoot kiitetyt! Nyt on aamu taas ja nyt voimme uudestaan katsella toisiamme kasvoista kasvoihin!"
He saapuivat nyt rannalle, jossa viheriä ritari odotti veneessä istuen.