Niin kuluivat yön hetket, eikä päivään ollut enää pitkä heidän laskiessa venettään Söderteljeen vieviin hymyäviin salmiin. Siellä olivat heidän hevosensa odottamassa. Ne oli tuonut sinne Strengnäsistä Hermanin palvelija Erkki, joka oli rannalla ja näkyi odottaneen heitä hyvin kärsimätönnä. Herman älysi heti, että jotakin oli tekeillä. Senvuoksi kun he olivat eronneet venemiehistä ja nousivat rannalle, katsoi hän kysyvästi Erkkiin.
"Olet odottanut kauan tässä rannalla?" kysyi hän.
"Enpä juuri … tulin tänne noin tunnin verta sitten … en juuri odottanut sinua näin aikaisin tulevaksi, mutta en muistanut ottaa hyvää tuulta lukuun", vastasi Erkki. "Mutta hyvä oli, että tulit…"
"Puhut arvoituksia, Eerik … mitä on tapahtunut?" kysyi Herman innokkaasti.
"Ei vielä mitään, mutta kohta tapahtuu, elleivät merkit petä … olen yhtä ja toista kuullut tänä yönä, en kuitenkaan tarpeeksi, tietääkseni mitään taattua ja varmaa."
"Et ole siis nukkunut tänä yönä?"
"En! … olen lennellyt ympärinsä huuhkajain ja yökköjen parissa, ja niitä täällä on, sillä niiksi kait saapi kutsua kaikkia, jotka päivänvaloa karttavat… Minä tulin tänne eilen iltapäivällä ratsastaen ja menin Pietari-mestarin luo, joka on, kuten tiedätte, marskin uskollinen ystävä. Hänen kanssaan haastelin sitä ja tätä, ja silloin hän mainitsi jotakin kokouksesta ja sinne saapuvista monista herroista, sillä täällä kaupungissa ovat kaikki kuumeissaan kokouksen tähden. Ja silloin hän näytti niin ovelalta, että kahden kesken jäätyämme kysyin, mikä hänen sydäntään painoi, ja silloin hän kuiskasi minulle, 'että täällä on kummia tekeillä', sitten hän osoitti sormellaan linnaan päin lisäten: 'tuolla neulotaan sellaista nuttua, joka tulee tuntumaan pitäjälleen kylläkin ahtaalta!' … Minä kysyin häneltä, miten hän voi niin puhua, kun maassa oli rauha ja sopu vallalla, ja silloin hän kertoi, että linnassa oli kauan aikaa kulkenut öisin miehiä, ja hän oli ymmärtänyt linnaväen puolinaisista sanoista, että suuret herrat kävivät siellä pitämässä pitkällisiä neuvotteluja."
"Se ei taida sen enempää merkitä", sanoi Herman, "mielet joutuvat nykyään niin helposti liikkeeseen, että luulevat näkevänsä kummituksia keskellä päivää…"
"Älä sano niin, Herman, Pietari-mestarilla on pää niinkuin pitääkin, ja hän on marskin luotettava ystävä … hän ei ole puhunut siitä kenellekään … ja minä panen pääni panttiin, että näin itse vähää ennen puoliyötä vanhan Krister-herran astuvan linnaan, Hänen mukanaan oli toinenkin ritari, jonka tunsin varsin hyvin, nimittäin Niilo Steninpoika, ja tultuaan sen kiven luo, joka on linnaan mentäessä vasemmalla puolella, kääntyi Niilo ja sanoi asepalvelijalleen: 'odota häntä tämän ja kaupungin välillä, minun täytyy häntä puhutella; jos niin on kuin sanot, niin saattaa hän monen kokoukseen tulijan joukosta löytää miehensä ja silloin ei hän tulekaan minun palvelukseeni … odota häntä täällä ja seuraa häntä kaupunkiin, sekä lähetä minulle sana, että ennätän tavata häntä ennenkuin kukaan muu!' Mies pysähtyi ja jäi jälkeen, ja minä aloin jo vähän peljätä, että hän keksii minut kiven takaa, mutta silloin tuli Niilo-herra takaisin ja sanoi: 'olethan siis varma että se on hän?' — 'Rodenberg!' — vastasi mies. 'Ja että hän on ollut tuntevinaan minut pelastajakseen?' kysyi Niilo-herra taas. 'Siitä olen varma, koska itse näytin teitä hänelle, kun hänen kertomuksensa sopi minusta hyvin teihin.' Silloin Niilo-herra nyökäytti päätään ja meni kiireesti linnaan. Minä olin piilossani kiven takana ja mies käveli kaupunkiin päin ja sitten takaisin taas."
"Ja Rodenberg tuli?" kysyi Niilo Bonpoika.