"Niin hän tuli viimein; hän ja odottaja näyttivät hyvin tuntevan toisensa, ja he menivät yhdessä kaupunkiin, ja … nyt tulee paras paikka!… Saatte nähdä, ett£ tästä tulee taas sota, ja marski saa katsoa, pääseekö ehein nahoin pois täältä. Kolme tietä ovat nuo kunnon herrat nyt valmistaneet. Marskin tulee luopua virastaan, se on ensimmäinen; ellei se onnistu, niin on hän vangittava, se on toinen; jos ei siitäkään tule mitään, niin silloin syntyy, kuten sanoin, sota näiden suurten herrain välillä. Ensimmäinen juttu tapahtuu täällä Teljessä, toinen Tukholmassa häissä, viimeinen niin, sepä levinnee yli koko valtakunnan…"
Kaikki kolme pysähtyivät Erkin lausuessa nämä sanat, ja Herman laski kätensä hänen olalleen ja katsoi hänen viisaisiin, rehellisiin silmiinsä.
"Onko tämä arvelua, Erkki", sanoi hän, "vai uskotko itse, mitä sanot?"
"Uskon", vastasi Erkki.
Ja hän kertoi vielä, miten oli seurannut miehiä kaupunkiin, ja kun Niilo-herran palvelija oli turhaan etsinyt asuntoa vieraalleen, ja kun hän (Erkki) oli silloin kohdannut heidät, oli hän kysynyt heidän asiaansa ja tarjonnut heille huoneensa, koska itse aikoi mennä rantaan odottamaan herransa tuloa. He olivat ottaneet sen vastaan, ja Erkki oli ilmoittanut sen Pietari-mestarille, jonka kanssa hän oli kuullut seinässä olevan aukon kautta joka sanan miesten keskustelusta. Niilo-herran mies tuntui tietävän koko joukon asioita herrastaan, ja Rodenberg kertoi, että eräässä katukahakassa Tukholmassa kohta hänen tulonsa jälkeen oli eräs ritari pelastanut hänen henkensä ja hän luuli sen olleen Niilo-herran, jonkavuoksi tahtoi uhrata henkensä ja verensä hänen edestään. Hän ei kuitenkaan tiennyt varmaan, oliko Niilo hänen pelastajansa, mutta hän luuli niin. Vieras oli kotoisin Westfaalista, ja hänellä oli Tukholmassa sukulaisia, joiden luo hän oli tullut. Hänen tarkoituksensa oli saada tointa jonkun suuren herran luona, sillä hän oli taitava tykillä ampuja. Niilo-herran palvelija koetti kaikin tavoin koota taitavia tykillä ampujia herransa palvelukseen, ja silloin hän vähitellen tuli lausuneeksi sanan ja toisen, joista yhteensä tuli se tuuma, jonka Erkki aluksi kertoi Hermanille ja Niilolle.
"Hetken kuluttua", jatkoi Erkki, "tuli Niilo-herra, sillä asemies oli lähettänyt hänelle sanan ja kun vieras sitten kysyi jotakin äskeisen keskustelun johdosta, niin kuulimme, miten Niilo-herra alkoi änkätä, ja kun häneltä viimein kysyttiin, viipyisikö siihen kauvankin, niin näin eräästä raosta, että väri vaihtui hänen kasvoillaan."
Herman punnitsi Erkin sanoja ja kysyi sitten sekä hänen että Niilon mieltä, jonka jälkeen he harkitsivat kolmin mitä olisi tehtävä. Asiat saattoivat kyllä olla niinkuin Erkki sanoi, mutta hän voi erehtyäkin. Toistaiseksi eivät he katsoneet tarpeelliseksi mihinkään erityiseen ryhtyä; heidän tulisi vaan pitää silmänsä tarkasti auki ja mahdollisuuden mukaan varoittaa marskia. Sen otti Niilo Bonpoika tehtäväkseen, koska hän voi, toimitettuaan marskin asian Tukholmassa, lähteä taas herransa luo Teljeen.
Hetkisen kuluttua he istuivat hevosten selässä ja ratsastivat hyvää vauhtia Teljen linnan ohi Tukholmaan päin. Herman Bermanin piti marskin käskyn mukaan ruveta siellä hänen linnassa olevain miestensä päälliköksi, ja Niilo Bonpojan tuli antaa ohjeita häitä varten. Mutta tuskin oli kulunut kahta päivää, niin tuli sanoma Teljestä, jossa herrainkokous oli jo alkanut. Sanansaattaja toi käskyn, että Niilo Bonpojan tuli ratsastaa yötä päivää Kalmariin. Sinne oli saapunut eräs rostokkilainen laiva vahingoittuneessa tilassa tuoden kalliita tavaroita marskia varten. Niilon tulisi mennä vuokraamaan sieltä jonkun laivan ja pitämään huolta uudestaan lastaamisesta sekä tulla itse samaa matkaa Tukholmaan.
Tämä paukaus näytti tekevän kerrassaan tyhjiksi Niilon aikeet pitää silmällä herransa salaisia vihamiehiä, ja siitä nousi hänen levottomuutensa pilviin asti. Hän riensi Herman Bermanin luokse, joka oli linnantuvassa. Hän oli onneksi yksinään, että he voivat häiritsemättä keskustella. Hänkin Niilokin, mutta tointui pian.
"Näyttää siltä", sanoi hän, "kuin meillä olisi ynseitä voimia vastassamme. Luulen sentään, että vaara on pienempi, kuin miltä se nyt ensi katseella näyttää. Minun mielestäni uhkaa marskia varsinainen vaara vasta täällä Tukholmassa, jos Erkin puheessa muuten lienee perää, mitä en puolestani epäile… Mitä Teljessä piti tapahtua, jääpi varmaan tapahtumatta, sillä niin helppo kuin marskia onkin johtaa, kun onni hänelle hymyilee ja kun hän luulee ympärillään olevan pelkkiä ystäviä, niin ei hän kuitenkaan anna sokeasti riistää valtaa käsistään. Sinä ennätät siis hyvin Kalmariin ja sieltä takaisin, ennenkuin oikea aikamme tulee… Olenhan minä sitäpaitsi aina marskin läheisyydessä, vaikka palvelustoimeni sitookin minua tänne; ja jos jotakin erinomaista tapahtuu, niin saan aina tilaisuutta kuiskata sanasen hänen korvaansa, linnan vartioimisen siitä kärsimättä."