Hermanin sanat tyynnyttivät Niiloa, joka lähti viipymättä matkalle
Kalmariin. Mutta kului kokonainen kuukausi, ennenkuin laiva laski
Tukholman satamaan. Ensi työkseen hyppäsi Niilo veneeseen ja soudatti
itsensä rantaan kiiruhtaen linnaan. Siellä hän tapasi Hermanin.
"Hyvin käy", sanoi tämä tervehdittyään, "vielä ei ole mitään pelättävämpää tapahtunut. Minä luulen kuitenkin, että moni on marskille äissään, sillä kuninkaaseen nähden on hän saanut tahtonsa aivan täytäntöön, joten arvelen hänessä olevan miestä vastaamaan niistä sanoista, jotka kuulin hänen kerran lausuvan, 'että niinkauan kuin hän elää, ei kuningas Eerikin jalka enää koskaan polje Ruotsin maata…'"
"Yksi keino on siis vielä jälellä … paras säästetään useinkin viimeiseksi", arveli Niilo, "ja parasta olisi, että marski saisi tietää salajuonet sitä parempi kuta aikaisemmin."
"Minusta on ajattomalla ajalla tehty palvelus kehno palvelus", lausui Herman, "ja olisihan hyvin mahdollista, että riistäisimme marskilta hyvän ja luotettavan ystävän, jos kiirehtisimme toimimaan pelkästään sen perustuksella, mitä niin vähäpätöinen mies kuin Erkki on saanut kuuntelemalla tietää. Niilo-herra on marskin lanko ja muut herrat ovat hänen sukulaisiaan, hän luottaa niihin tosin vaan sangen kohtuullisesti, mutta sitä hän tuskin suvaitsisi, että joku hänen miehistään tulisi kertomaan salaisia juttuja, jotka eivät kärsi päivänvaloa. Siihen on hän liiaksi avomielinen, ja nyt on hän niin kokonaan hääilojen vallassa, että hän aivan varmaan kuuntelee mielellään vihollistensakin puheita ystävyydestä ja sovinnosta."
Niilo huomasi tämän epäämättömäksi todeksi, ja hän yhtyi täydellisesti
Hermanin neuvoon tämän lisätessä:
"Meidän tulee tästä lähin kuten tähän astikin uskollisesti vartioida kaikkia, jotka tavalla tai toisella kuuluvat hänen vihamiehiinsä, ja meidän pitää koota todisteita käteemme. Silloin on vasta aika ruveta toimimaan. Teillä, Niilo Bonpoika, on nyt hyvä tilaisuus siihen, sillä minulla on teille marskilta käsky, että niin pian kuin olette toimittaneet laivanne kalliin lastin hänen kamarimestarinsa käsiin viipymättä ratsastatte Teljeen!"
Laivan selvittäminen ja tavarain toimittaminen kamarimestarin käsiin kävi helposti. Parin päivän päästä ratsasti Niilo Bonpoika jo Teljen kaupungin katuja pitkin, joilla liikkui vilisten herroja, pappia ja asemiehiä. Hän meni marskin asunnolle, mestari Pietari Räätälin luo. Oli aikainen aamu ja Pietari-mestarilta kuuli Niilo, että herrat kokoontuivat paraillaan neuvotteluja jatkamaan.
"Mutta astukaa sisään, herra Niilo", lausui hyväntahtoinen Pietari-mestari, "astukaa sisään, muki olutta ei tee teille nyt ratsastuksenne jälkeen pahaa… Kas, tuolla tulee hänen armonsa, Upsalan tuleva arkkipiispa… Hän on niin ankaran ja oppineen näköinen, hän kuuluu olevankin hyvin korkeasti-oppinut ja arvossa pidetty mies, eikä hänen tarvinnekaan arkkipiispaksi päästäkseen käydä niin monia mutkia kuin autuas arkkipiispavainaja Olavi, Jumala armahtakoon hänen sieluaan, sai aikanaan käydä…"
Tulija oli postulatus, herra Niilo Ragwaldinpoika, joka oli kutsuttu Vexiön piispanistuimelta Olavi Laurinpojan jälkeen Upsalan arkkipiispaksi, ja jota senvuoksi nimitettiin ajan tavan mukaan postulatukseksi. Niilo Bonpoika vilkaisi häneen, kun hän meni ohi Jöns Pentinpojan seuraamana. Hänen kasvonsa olivat kyllä yleensä ankarat ja vakavat, mutta suun ympärillä osoitti eräs piirre hänen luonteessaan olevan hyvyyttä ja lempeyttäkin, ja katseesta ilmeni älyä ja lujuutta. Hengelliset herrat keskustelivat innokkaasti käydessään, ja Pietari-mestarin kasvot venähtivät silloin varsin omituisesti, ikäänkuin hän olisi saanut happamen omenan, joka hänen täytyi väkisin niellä.
"Tuo hurskas herra Jöns Pentinpoika", sanoi hän, "oli eilen marskin luona … mutta astukaa sisään, herra Niilo, ja ottakaa vastaan, mitä minunlaisellani miehellä on tarjota… Saatte nähdä, että viipyy kotvasen, ennenkuin marski tulee takaisin", hän vei Niilon ystävällisesti kamariinsa ja tarjosi hänelle oluttuopin ja jatkoi sitten: "Jöns-herra tuli hänen luokseen … minäkin olin läsnä sisemmässä huoneessa, ja ovi oli auki, ja jalot herrat puhuivat niin äänekkäästi, että kuulin joka sanan … vanha ritari Kaarlo Orminpoika istui marskin luona Jöns-herran tullessa, mistä hän sai heti aihetta kysyä neiti Kaarinasta ja häistä."