Mutta Pietari-mestari katsahti ymmärtäväisesti Niilo Bonpoikaan lausuen:

"Siinä on nyt silitysrauta, herra Niilo!"

Salamana lennähti Niilo Bonpojan mieleen ajatus, että nyt oli oikea hetki käsissä; senvuoksi hän riensi herransa perään, varmasti päättäen, maksoi mitä maksoi, ilmaista hänelle, mitä luuli tietävänsä. Mutta marski oli niin innokkaassa keskustelussa herrain kanssa, ettei häntä voinut keskeyttää, Ja siten alkoi hänen luokseen tulla ja mennä lukuisasti kokouksen jäseniä, että Niilon oli aivan mahdotonta päästä häntä puhuttelemaan.

Hän meni senvuoksi pihalle, johon marskin hevosta juuri tuotiin ja jossa hänen miehensä odottivat istuen. Täällä hän ainakin luuli saavansa sanoa niin paljon, että marski rupeisi jotakin aavistamaan ja sallisi hänen ratsastaa mukana sanomaan sanottavansa loppuun asti. Mutta marskin tullessa ulos tulivat herrat mukana, eikä Niilo voinut päästä väliin.

Ulkomuodoltaan mitä iloisimmalla tuulellaan astui marski hevosensa selkään ja ratsasti mestari Pietari Räätälin pihalta. Niilo kävi yhä levottomammaksi, ja hän arveli astua hevosensa selkään ja ratsastaa herransa perään, mutta silloin puhutteli häntä herra Kaarlo Tordinpoika sanoen:

"Ettepä te juuri näytä morsiusritarilta, Niilo Bonpoika! Tulkaa mukanani, niin saatte vähän muuta ajattelemista."

Niilo koki heittää huolet luotaan, mutta se ei tapahtunut helposti. Hän seurasi kuitenkin ritarivanhusta. Mennessään portista heitti hän silmäyksen taakseen. Siellä näki hän Pietari-mestarin synkkänä ja karmeana kohottavan kättänsä ja panevan sormensa huulilleen. Se oli tietysti merkki, että hän oli itse ajatuksiinsa syventyneenä. Mutta se voi myöskin olla kehoitus Niilo Bonpojalle olemaan vaiti ja menettelemään varovaisesti, ja siksi tämä sen ymmärsi.

VII.

Häät.

Lokakuun 4 päivän aamuna oli suunnaton ihmisjoukko koolla Munkkisillan seuduilla olevilla avoimilla kentillä sekä Harmaamunkkien luostarin muurien sisäpuolella. Marskin piti viettää häitään neiti Kaarina Kaarlontyttären kanssa. Edellisinä viikkoina oli ollut yleisenä puheenaineena ja ihmettelyn esineenä niiden suurenmoiset varustukset, joita oli pitkät ajat valmisteltu: linnan huoneiden uhkeat verhot — marski oli tuonut sitä varten kalleimmat tapetit kaikilta tiloiltaan, olipa niitä tuotettu ulkomailtakin — avara turnauskenttä, jossa piti pidettämän keihästurnaus ja kilpajuoksu. Koko tämän ajan olivat ne käsityöläiset ja työmiehet, jotka olivat näitä puuhaamassa, ylen tärkeitä ja halutuita henkilöitä kaupungin porvariseuroissa. Leijonatornin ja kirkon edessä olevalta kentältä alkain vilisivät kadut ihmisiä aina rantaan asti, johon oli rakennettu korea laivasilta. Jokainen koetti tungeskella päästäkseen niin hyvältä paikalta kuin suinkin näkemään hääjoukon komeutta. Ikkunat olivat tietenkin kaikki katsojia täynnä, ja tätä liikettä oli ollut aamusta alkain. Ennenkuin päivä oli täysin valennut, oli todenteolla koko Tukholma jo liikkeellä.