Mutta ensimmäiset munkkisillalle tulijat näkivät luostarin portista tulevan joukon asemiehiä, jotka menivät kaupunkia ja Ketjusaarta yhdistävän sillan yli. Tämä ei kuitenkaan erikoisesti ihmetyttänyt ketään, sillä miehet kantoivat marskin värejä, joten näkijät hyvin käsittivät heidän puuhaavan joitakin herransa asioita. Ne eivät tulleet yhdessä joukossa vaan yksitellen, tahi kaksi tai enintään kolme erällään. Muuan nuori seppä, joka oli ollut ensimmäisiä katselijoita ja niinmuodoin nähnyt kaikki luostarista tulijat ja sinne menijät, oli laskenut, että kaikkiaan kymmenen marskin miestä oli tullut luostarista ja mennyt kaupunkiin päin. Hän huomautti tätä eräälle vieressään olevalle mestarikisällille. Mutta tämäpä katsoikin sen johdosta tarpeelliseksi oikaista nuorempaa toveriaan lausuen, että jos hän aikoi lukea kaikki marskin palvelijat, jotka sinä päivänä ovat liikkeellä, niin hän sen tehköön, mutta ilmoittakoon niin merkillisiä huomioitaan jollekin muulle. Hän oli puolestaan tullut aivan muuta katsomaan.
Kuta enemmän väkeä sitten alkoi virrata rannalle päin, sitä enemmän kiintyikin huomio muihin seikkoihin. Seppä huomasi kuitenkin, että vielä yksi mies tuli luostarista, ja hänen vierellään käveli synkkä kellankalpea mies, joka oli sotilaitten tapaan puettu, mutta ei nähtävästikään kuulunut marskin väkeen. Edelliselle oli annettu peräti rumat kasvot, mutta hän oli vilkas sekä näytti koettavan huvittaa äänetöntä kumppaniaan joillakin tarinoilla, joita tämä kuitenkin tuskin lienee kuunnellut. Päästyään sepän ja mestarikisällin kohdalle, pysähtyivät he ja synkkä mies lausui:
"Tästä voivat tiemme erota, minun täytyy nyt jo lähteä Stegeborgiin!"
"Se on teille ikävää, Rodenberg", vastasi marskin mies, "mutta jos vielä tapaamme toisemme, niin tahdon hankkia teille yhtä hyvän asunnon kuin Teljessäkin!"
"Ellei vaan minun vuoroni tule silloin!" vastasi Rodenbergiksi kutsuttu.
Sitten he erosivat ja marskin asemies jatkoi kulkuaan ihmistungoksen läpi linnaa kohden. Jos joku olisi sattunut tarkastamaan hänen kasvojaan hänen juuri lähestyessään Leijonatornia, niin olisi hän epäilemättä havainnut niissä merkkejä, jotka osoittivat, ettei hän ihan ilman syyttä ollutkaan lähtenyt aamukävelylleen. Hän yritti selvästi näyttää iloiselta, ja huolettomalta, mutta synkkä totisuus tuikki sen läpi, kuten veri tihkuu sotilaan rinnasta ilmaisten sinne syntyneen haavan, vaikka sitä peittäisikin hienoin verho.
Tultuaan linnanportista sisään, näki hän koko alemman linnanpihan hevosia ja miehiä täynnä. Miehet satuloivat parhaallaan hevosiaan seuratakseen herraansa tämän juhlallisesti kulkiessa Harmaamunkkien saarelle ottamaan morsiantaan vastaan. Hänen tulonsa ja kulkunsa miesjoukon läpi ei herättänyt vähääkään huomiota. Sillä kaikkien marskin miesten ei pitänyt tulla hääsaaton mukaan, vaan osan tuli jäädä linnaan, ja näiden joukkoon kuului tietysti tämä mies. He olivat sitäpaitsi siksi hommassaan kiinni, etteivät tulleet erityisesti huomanneeksi, mitä hänen kasvoissaan ehkä oli tavallista omituisempaa. Kaduilla lienee kyllä joku porvari, kuten äskeinen nuori seppäkin, tarkemmin silmännyt häntä, mutta linnassa ei siihen ollut kellään aikaa.
Hän saapui sisemmälle linnanpihalle. Täällä oli näin aikaiseen verraten vähän melua ja ihmisiä. Täällä näkyi kyökkimestari palvelijoineen, samaten kamaripalvelija ja hovimestari sekä koko joukko nuorempia palvelijoita innokkaasti puuhaavan, joko jaellen käskyjä tai niitä täyttäen, tahi kiireesti rientäen pihan yli. Ulkopihaan verraten oli täällä kuitenkin paljoa hiljaisempaa.
Mies astui suoraan linnanpihan yli ritariparvekkeen portaita kohden. Hän kiirehti askeleitaan kuten se tekee, joka, tärkeällä asialla ollen, lähestyy päämääräänsä. Pian saapui hän marskin miesten päällikön, Herman Bermanin luokse, rämä oli yksinään huoneessaan hinkaten parastaikaa nuttunsa hihalla muuatta pilkkua haarniskaltaan, joka kiilteli tammipöydällä aamuauringon säteissä, jotka lankesivat sille vinosti pienten ikkunaruutujen läpi. Miehen astuessa sisään katsahti hän ylös ja lähti nopeasti pöydän luota. Hän asettui aivan miehen eteen katsoen häneen kysyvin silmin sekä lausui, kun tämä vilkuili epäluuloisesti ympärilleen:
"Täällä ei ole ketään häiritsemässä, puhu suoraan vaan, Erkki!… Näen sen heti, että yönviettosi luostarissa on antanut sinulle ajattelemisen aihetta."