Täällä asettuivat marskin asemiehet avaraan kehään maallenousupaikan ympärille, ja sen sisään astuivat ritarit ja soittokunta, joka soitti kappaleen toisensa perään pitäen vaan lyhyviä väliaikoja. Kaikki ihailivat varsinkin sitä hevosta, jota kaksi hovipalvelijaa talutti odottavaa morsianta varten. Komeampaa eläintä ei liene juuri nähty, ja sen suitsia, satulaa ja peitettä valmistettaessa, joiden purppuranpunainen väri pisti jyrkästi silmään ratsun maidonvalkeata karvaa vasten, oli käytetty säästämättä kalleuksia, sekä kullalla ommeltuja kukkasia ja köynnöksiä että jalokiviä ja helmiä.
Marski katseli kärsimättömästi Mälar-järvelle, joka välkkyi rauhallisena aamuauringon loisteessa, mutta näytti samalla hyvin eloisalta, sillä sadottain souteli sillä veneitä edestakaisin, kaikki täynnä katsomisen haluista väkeä. Marskiin teki selvästi hyvän vaikutuksen, kun hän huomasi kansan ottavan niin vilkkaasti hänen iloonsa osaa, ja tämä tunne säteili takaisin hänen kasvoiltaan antaen niille sellaisen heijastuksen, mikä suuressa määrin lisäsi kansan ihastusta. Komeampaa hääsaattoa ja kauniimpaa sulhasta ei ollut maassa missään, — niin haastelivat kaikki.
"Te olette kaiketi hyvin tyytyväinen, rakas poikani", lausui Krister-herra hymyillen, "kun tämän kaupungin kansa osoittaa teitä kohtaan näin suurta rakkautta … tuskin olisi Engelbrektikään saanut suurempaa liikettä aikaan, jos hän olisi täällä viettänyt häitään."
Drotsi oli, kuten useimmat muutkin herrat edellisenä päivänä saapunut Teljestä Tukholmaan, ja hän oli tullut ratsun selässä linnaan kotvasen Hermanin lähdettyä yhtyäkseen lupauksensa mukaan "rakkaan" sukulaisensa hääsaattoon. Iva, jolla hän vertasi Kaarloa Engelbrektiin ja jolla oli epäilemättä syvä tarkoituksensa, kadotti vaikutuksensa Kaarlon iloisen mielentilan vuoksi. Ei hänen kasvoillaan ainakaan näkynyt mitään haluakaan vastata samalla mitalla, kun hän lausui:
"Niin, nyt sen näette, rakas isä, kuinka perusteltua oli se, mitä kerroitte minulle Arbogassa, kun keskustelimme siellä kokouksen jälkeen viime syksynä kahdenkesken, että kaikki muka valittivat minun tauttani, piispat, ritarit, kauppamiehet ja talonpojat, ja ettei kukaan minusta pitänyt… Nyt sen näette… Parempaa vastausta silloiseen puheeseenne en voisi teille antaa, kuin mitä nyt tässä näette!"
Drotsi hymyili ja nyökkäsi valkopartaista päätään, mutta marskin sanalle ei hän pannut sitä yksinkertaista merkitystä, mikä sille olisi pitänyt panna, vaan hän piti sitä vastauksena omaan viittaukseensa Engelbrektiin. Jos se olisi todella ollut marskin tarkoitus, niin olisi hänen vastauksensa ollut silloinkin murhaava, sillä drotsi-vanhus ei virkannut enää mitään, vaikka hän pitikin kasvoillaan yhä leppeän sävyn. Hänen vaitiolonsa olisi kuitenkin herättänyt huomiota, ellei Långholmin takaa olisi samassa pistänyt näkyviin sen laivan kullattu kokka, joka toi morsianta seurueineen.
Marski viittasi nyt soittokuntaa lakkaamaan, ja kaikki katselivat merelle päin uljasta laivaa, joka tuli juhlallisesti keinuen "kultamastoin ja silkkisin purjein". Laivastakin kuului soittoa, ja sen lähemmäksi tultua erottivat kuulijat Engelbrektinlaulun sävelet, josta kansa puhkesi myrskyisiin riemuhuutoihin. Nämä sävelet tulivat aivan odottamatta, mutta eipä todellakaan mikään olisikaan voinut tehdä marskin morsianta kansalle rakkaammaksi kuin se, että hän tuli juuri tämän laulun soidessa. Marskiin itseensä ei tämä laulu ollut koskaan tehnyt niin syvää vaikutusta kuin nyt; se loihti hänen mieleensä salaman tavoin Engelbrektin kuvan ja samassa entistään paljon selvemmän kuvan siitä, mikä oli tämän sankarin niin saavuttamattoman korkealle kohottanut: se nimittäin, että hän oli tuntenut tämän kansan korkeimman ja jaloimman, ja samalla välttämättömimmän tarpeen. Vapaata, itsenäistä Ruotsia, — sitä kansa tahtoi, ja nyt hänestä tuntui sydämensä laajentuvan, kun hän itsekseen lupasi uhrata henkensä ja verensä tämän korkean ja pyhän tarkoituksen eteen.
Morsiamen laivan purjeet laskettiin alas, soitto lakkasi, ja kullattu alus laski rantaan. Kannella seisoi morsian, ympärillään morsiusneidot. Isänsä, vanha ritari Kaarlo Orminpoika talutti häntä kädestä ja takana seisoivat morsiusritarit kuin korkeat hongat liljaryhmän ympärillä. Kaikki oli pelkkää iloa ja auringonpaistetta, ja kansan ihastus, jonka Engelbrektinlaulu oli sytyttänyt, kohosi nyt korkeimmilleen kaiken sen komeuden ja loiston johdosta, mikä tässä saapui. Oli kuin rusopilvi olisi auennut ja laskenut helmastaan enkelin enkelien ympäröimänä liitelemään alas ja viettämään jonkun ajan maan päällä levittääkseen rauhaa ja siunausta kansalle.
Tuskin oli alus päässyt maihin, niin marski, joka oli jo vähää ennen astunut ratsultaan, juoksi laivalle, ja samassa puhalsivat soittajat taas torviinsa, ja kansan riemuhuudot kajahtivat ilmoille. Syntyi, kuten sellaisissa tiloissa on tavallista, hetkiseksi näennäinen sekamelska. Ritaria ja asemiehiä tungeskeli ristin rastiin. Mutta epäjärjestys selveni kohta mitä kauneimmaksi säännöllisyydeksi. Marski talutti morsiantaan kädestä, ja neidot ja ritarit tulivat perästä. Sitten nousi morsian ratsun selkään isänsä viereen, ja niin lähti koko saatto musiikin soidessa By-kirkkoon. Järjestys oli taas sama kuin linnasta tultaessa, se oli vaan erona, että morsian seurueineen ratsasti marskin edellä. Ja viimeisten saattolaisten jälkeen sulkeutui kansanjoukko seuraten perässä kirkolle asti, joka tuli ääriään myöten väkeä täyteen. Kaikki halusivat nähdä kauniin morsiamen ja uljaan sulhasen polvistuvan alttarin eteen. Mutta pieni oli niiden onnellisten luku, jotka sen nautinnon saivat, niihin verraten, joiden täytyi tyytyä vaan pelkkiin kertomuksiin siitä.
Kirkolta linnaan mentiin jalan, mikä teki morsiusparin näkemisen vielä vaikeammaksi. Mutta lähellä seisoneet kertoivat, kuinka rakkaasti morsian ja sulhanen katselivat toisiaan ja kuinka ihmeen ihana morsian oli. "Vaikka eläisi sata vuotta", niin kerrottiin — "ja vaikka etsisi kolmesta kuninkaanvaltakunnasta ja vieläkin kolmesta, niin ei löytäisi kauniimpaa naista. Ei ollut yhtäkään niin surullista, ettei olisi suruaan unhottanut hänet nähdessään." Ja koko päivän seisoskeli kansa katsellen linnan ikkunoihin nähdäkseen vilaukseltakaan morsianta tai sulhasta.