Sairas nojausi patjoihin ja peitti silmänsä laihalla kädellään ikäänkuin häntä olisi rasittanut isävainajansa kertomuksen muisteleminen, jonka hän tahtoi nyt sanasta sanaan esittää tarkasti kuuntelevalle pojalleen.
"Siihen aikaan kuin äidinisäsi oli Visbyn käskynhaltijana", jatkoi hän sitten, "sai hän sattumoisin tietoonsa erään salaisen komeron Silfverhättanissa. Sitä peittää kivi, joka myöskin on helposti irtiotettavissa, kun sen tietää. Silfverhättanin tornin kolmannessa osastossa on nelikulmainen huone, jota ympäröi kaksi käytävää päällekkäin. Ylemmässä näistä on eräässä seinässä merkki ja aivan samalla kohtaa vastaisessa seinässä on kivi, jonka alla löytyy äidinisäsi onnenketju."
"Nyt pelkään, että puhut liiaksi, Kaarina ystäväni", lausui Bengta-rouva astuen esiin sängyn takaa, "sitähän minä jo sanoin, kas nyt!…"
Lieneekö sitten ollut siitä, että sairas oli liiaksi puhunut, kuten Bengta-rouva sanoi, vai siitä että tämä käytöksellään liian selvästi huomautti sairaalle, että salaisuus oli nyt useamman kuin yhden tiedossa — Kaarina-rouva makasi todellakin nyt kalpeana kuin ruumis sängyssään.
Tämä avulias ystävä otti kiireesti muutaman maljan, kostutti siinä olevalla nesteellä sairaan ohimoita ja piti sitä hänen nenänsä edessä. Hetkisen kuluttua näkyikin siitä jo hyviä seurauksia. Sairas avasi silmänsä. Hän katseli levottomasti ensin poikaansa sitten Bengta-rouvaa. Hän ojensi kätensä heitä kohden, katseli Bengta-rouvaa syvästi ja rukoilevasti ja sanoi hänelle:
"Vala, Bengta, vala … älä unhota sitä, ja ole pojalleni yhtä ystävällinen, kuin olet näinä viime vuosina ollut hänen äidilleen!"
Kaarina-rouva veti taasen poikansa luokseen ja suuteli häntä vielä kerran, sitten hän viittasi kädellään haluten jäädä yksin. Niilo lähti hitain askelin ja vilkaisi useita kertoja taakseen, mutta Bengta-rouva seisoi kankeana ja suorana päänaluksen takana, ettei sairas voinut häntä nähdä. Niilo katsoi säikkymättä hänen käskeviin silmiinsä, ja huulillaan oli jo sana, mutta silmäys äitiinsä esti häntä sitä lausumasta. Hän lähti huoneesta.
Niilo oli mietteissään koko illan ja keskusteli kauan Helka-muorin kanssa. Erottuaan hänestä aikoi hän lähteä pihan yli omaan ja veljensä huoneeseen. Silloin tapasi hän nauravan ritarin.
"Ha-ha-ha", alkoi hän, "tunnetteko te sitä suurta kaupunkia, nuori
Niilo-herra … tarkoitan sitä, jossa kerran laulettiin tätä laulua
Valdemar Atterdagista:
"Kiiruhda pois, ratsus jos voi,
Jo guutien torvet vastahas soi…