"Drotsilta, herra Krister Niilonpojalta!" lausui mies.
"Siispä saa kalpani vilvoitella, veli", huudahti hän lyöden miekkaansa, "se hehkuu nyt tupessaan!"
Marski hymyili nuorukaisen kiihkolle, mutta kääntyi samassa totisena sanansaattajaan päin.
"Tervehdä drotsia", sanoi hän, "ja sano että kernaammin näen tätä kuin salaista vihollisuutta, ja pyydä häntä olemaan valmiina, sillä minä aion maksaa samalla mitalla!"
"Älkää pelätkö!" vastasi sanantuoja, "hän tietää kyllä ottaa teidät asianmukaisesti vastaan… Ja kuulkaa te, nuori Ture-herra, minä otan halusti mitelläkseni miekkoja kanssanne, niin totta kuin nimeni on Torsten Juhaninpoika!"
"Te puhutte korskeasti, Torsten", vastasi Ture, "katsokaa myöskin, että kykenette siitä vastaamaan, kuin herranne kyennee puheestaan vastaamaan!"
"Minulla ei ole muuta herraa kuin Jumala", vastasi Torsten avomielisesti, "ja drotsia seuraan vapaasta tahdostani!"
Sitten hän tervehti marskia, astui hevosensa selkään ja ratsasti miehineen matkaansa, että kaviot tulta iskivät. Marski jatkoi syvästi mietiskellen käyntiään, eikä veljensä tahtonut häiritä häntä. Mutta hänkin äkkäsi nyt heitä seuraavan synkän miehen, ja kun he saapuivat joen yli vievälle sillalle, jonka toisella puolen oli marskin linnamainen talo, niin näytti kuin mies aikoisi asettua heidän tielleen.
"Kuka olet?" kysyi Ture-herra tarttuen äkkiä miehen käsivarteen.
Tämä yritti tempoa irti itsensä, mutta kun marski asettui hänen eteensä, seisoi hän liikahtamatta katsellen tutkivasti kuten äskenkin häneen. Marski toisti velipuolensa kysymyksen.