"Olen onneton mies", vastasi puhuteltu, "josta on sanottu, että minä tulen sen miehen surmaajaksi, joka on pelastanut henkeni, ja minä pelkään sen ennustuksen käyvän toteen."
"Tiedätkö sitten, kuka on henkesi pelastanut?" kysyi marski.
"Tiedän", vastasi mies viivytellen, "minä … Niilo Steeninpoika,
Stegeborgin herra."
"Heitä surusi sitten", lausui marski, "mikä on nimesi?"
"Rodenberg, ja minä olen herra Niilon kanuunamestari."
"Hyvä, hyvä, ystäväni … vaara on siis jo aivan sivu, sinä voit rauhoittua."
"Niin, niinhän te sanoitte, herra marski, mutta jos ei se ollutkaan herra Niilo … jos ei se ollutkaan herra Niilo … jos se oli joku muu, jos te olitte se…!"
"Minäkö … mistä se päähäsi pälkähtää, Rodenberg? … tai mistä tiedät, että se oli herra Niilo?"
"Hän on sen sanonut, jolleikaan aivan suoraan, niin on hän kuitenkin puhunut, toiminut ja käyttänyt sitä hyödykseen, ikäänkuin olisi todella pelastanut henkeni!"
Mies kertoi tarkasti tapahtuman Tukholmassa, päivää jälkeen hänen sinne tulonsa, miten hänet pelasti hurjistuneen ihmisjoukon käsistä eräs ritari, jonka piirteitä hän silloisessa tilassaan voi vaan vilahdukselta huomata. Eräs herra Niilo Steeninpojan miehistä oli vakuuttanut hänelle pelastajan olleen hänen herransa, eikä Niilo-herra ollut itse kieltänyt sitä, vaikka hän oli ollut hieman ymmällä, kun Rodenberg kertoi siitä tahtoen keventää kiitollista sydäntään.