"Armoa, armoa!" voihki hän murtaen ulkomaalaisten tapaan. "Minä olen vaan halpa palvelija, joka olen noudattanut herrani käskyjä … vanhaa rouvaa piti pakottaa, ja kun ei hän suostunut, niin täytyi hänen kuolla … armoa, armoa…! Se oli herrani tahto."
"Ja kuka on herrasi?" kysyi Niilo.
"Hän on herra Jost von Bardenvleth", änkytti mies.
"Pyöveli hän on eikä mikään herra!" huudahti Niilo kiivaasti. Hän näyttää perinpohjin oppineen kotimaassaan taidon polttaa ihmisiä roviolla, mutta hän saapi työstään palkan, siitä minä vastaan!"
"Rakkaus, nuori herra, rakkaus … on hänet häikäissyt… Jalo Iliana-neiti kohteli häntä ivaten ja pilkaten, herrani vannoi pyhän valan valloittaa hänet, ja minä, mies halpa ja arvoton, olen seurannut häntä uskollisesti lapsuudestani asti, minä olen ritarin uskollinen palvelija!"
"Älä mainitse niitä sanoja, konna … on häväistystä kutsua sellaista miestä ritariksi… Ja tulessa poltetun ihmisen tuhan ylikö käy tie neitsykammioon … sellaistako tietä tulee ritarin käydä!"
"Tämän rouvan piti keittää juoma, joka herättäisi neidossa vastarakkautta", selitti mies, jossa syntyi toivo, että voisi pelastaa henkensä tunnustamalla tarkasti asian juoksun, "ja hän osaa sen tehdä… Hän asui tässä tuvassa ja tuli Krister-herran taloon pelastamaan kyökkimestarin tyttären henkeä … ja jos hän kerran osaa palauttaa lähtemäisillään olevan elämän takaisin ruumiiseen, niin hän osaa myöskin kääntää nuoren neitosen mielen rakkauteen, sanoi Jost-herra, mutta hän kielsi… Jost-herra pyysi ja vaati häntä, mutta hän kielsi vaan … sitä varten me tulimme tänne tänä iltana, sillä herra Jost ei heitä kesken asiaa, jonka on pannut mieleensä … noita-ämmän palvelijan me pidätimme drotsin talossa, ja sitten vaati herrani häntä keittämään heti paikalla rakkausjuoman, tai hän menettäisi henkensä … mutta hän ei vastannut mitään. Silloin ryhtyi herrani ainoaan mahdolliseen keinoon, mutta akka teki itsensä jäykäksi ja kankeaksi kuin puunpölkky, ja liekitkin kammoivat häneen koskea."
Niilo Bonpoika salli miehen puhua enemmän kuin hän muuten olisi sallinut, syystä että Krister-herran nimen mainitseminen ja vieraan ritarin oleskelu hänen luonaan antoivat hänen ajatuksilleen äkkiä uuden suunnan. Tässä piili epäilemättä joku lanka Krister-herran salaisesta juoniverkosta, jota hän viritteli marskia vastaan. Niilo päätti senvuoksi ottaa asian selville.
"Kauvanko herrasi on ollut Ruotsissa?" kysyi hän.
"Hän tuli eräällä lybeckiläisellä aluksella nyt jouluksi Kööpenhaminaan", vastasi mies, "ja sieltä meni hän jouluviikolla Malmöhön ja siitä maata myöten Nyköpingiin asti. Mutta silloin oli drotsi jo lähtenyt Räfvelstahan, ja täällä tapasi herranikin hänet muutamia päiviä sitten…"