"Ja rakkaus leimahti hänessä heti Iliana-neidin nähtyään?" kysyi Niilo
Bonpoika epäluuloisesti.
"Heti!" vakuutti mies, "hän on kuitenkin nähnyt hänet ennenkin sukulaisten luona Tanskassa, pääasiallisesti hänen setänsä, herra Olavi Akselinpojan luona, ja hän toi juuri häneltä terveisiä Arvoisalle neidolle, joka tuli jo toissa syksynä Margareta-rouvan luokse viipyäkseen täällä jonkun aikaa."
"Herrasi ei ole siis ensi kertaa näissä pohjoisissa valtakunnissa?"
"On Ruotsissa … mutta Tanskaan tuli hän jo toissa syksynä tuoden sanaa Kristoffer-herttualta, ja silloin hän näki Iliana-neidin tämän sukulaisten luona. Ja nyt kun hän uudelleen näki neidon, niin hän rakastui häneen heti taas, niin että oli vähältä järkensä menettää…"
"Näkeehän sen … mutta mitä asiaa hänellä on drotsille?"
"Asiaa drotsille…?" toisti mies venyttäen, "mistä minä, halpa-arvoinen mies, sen tietäisin?"
"Sinä tiedät sen, ja sinun pitää se sanoa! — henkesi uhalla, sano se!" lausui Niilo lujasti.
"Armoa, armoa, nuori herra", änkytti mies, "mitä tiedän sen tahdon sanoa… Te tiedätte, että Kristoffer-herttua saa Tanskan valtakunnan, niin tietysti hän saa tämänkin … sieluparkani kautta, en tiedä mitään, mutta sen voin ymmärtää, että hänen kai täytyy saada, mitä ennen on ollut hänen enollaan."
"Ja herrasi on tuonut herttualta kirjeitä drotsille?"
"Sitä tietoa saat odottaa seikkailija-lurjus!" sanoi eräs ääni aivan hänen takanaan.