Käännyttyään huomasi hän huoneen olevan täynnä aseellisia miehiä, ja häntä lähinnä seisoi tumma mustahiuksinen mies, päässään kallis turkislakki. Hän oli tarttunut kädellään Niilon kaulaan, ja kirkas tikari välkkyi hänen kädessään.
"Jos liikahdatkaan, niin makaat paikalla kuoliaana jalkaini juuressa!" sanoi hän kähisevällä äänellä Niilon korvaan. Tämä heittäysi kuitenkin notkeasti sivulle päin, ja mies työnsi samassa tikarin hänen rintaansa. Mutta sen terä osui Niiloon juuri kaulan alapuolelle ja kimmahti siitä takaisin jotakin kovaa esinettä vasten. Silmänräpäyksessä oli Niilo Bonpoika pystyssä, miekka välkkyi hänen kädessään, ja hienon ritarin täytyi väistyä välttääkseen surmaniskua.
"Ottakaa hänet kiinni!" huusi hän miehilleen, "ottakaa hänet kiinni ja viekää Krister-herran luokse. Siellä hän saa hyvin ansaitun palkan työstään!"
Ja miehet tulivat lähemmäksi. Heidän pitkät keihäänsä muodostivat Niilon ympäri kehän, joka tuli yhä ahtaammaksi. Selvää oli kuitenkin, että hänet voitiin sillä tavoin kyllä surmata vaan ei kiinni ottaa.
Silloin tarttui joku Niilon jalkoihin. Haavoitettu mies oli ryöminnyt keihäitten alitse ja temmannut Niilon kumoon. Muut heittäysivät hänen päälleen ja muutamassa silmänräpäyksessä hän oli sidottuna.
Ylhäinen ritari katseli ympärilleen ja huomasi vanhan Bengta-rouvan, joka istui kyyryisillään nurkassa eikä näyttänyt ensinkään älyävän, mitä tuvassa tapahtui. Ritari viittasi parille miehelle, jotka näyttivät kuuluvan hänen omaan väkeensä.
"Viekää hänet varovasti taloon", sanoi hän, "ja pankaa hänet minun huoneeseni!"
Kohta senjälkeen liikkui miesjoukko tietä myöten Altunan kirkon ohi
Räfvelstahan päin.
Mutta tähdet tuikkivat taivaalla niin äänettöminä ja miettiväisinä ja lumi maassa säihkyi ja säkenöi heijastaen niiden valoa. Otavan sakara osoitti puoliyön kohta lähestyvän, kun öinen kulkue saapui Räfvelstahan.