Iliana istui takanojossa penkillä ikkunankomerossa käsivarret ristissä rinnallaan katsellen taivaalle päin, josta oli pieni kappale näkyvissä ikkunasta.
"Niinkö arvelet, Ramfrid", sanoi hän, "miltä Jost-ritari sinusta itsestäsi tuntuu?"
"Hui, se ilkiö", vastasi tyttö, "hän näyttää valepukuiselta naiselta, en soisi hänelle pikkusormeanikaan, e-en, en pientä, mutta kas, nyt miehet tulevat takaisin ja menevät linnantupaan, nyt on pahantekijä lukkojen takana; nyt hän on vissiinkin toimittanut tehtävänsä hyvin … e-en, arvoisa neiti, sen sanon, että ennen tekisin vaikka mitä, kuin antaisin hänelle pienintäkään suosionosoitusta."
Iliana-neiti ei lausunut mitään tytön arvostelun johdosta ritarista, jota Margareta-rouva niin suosi. Kului hetkinen, Ramfrid veti jo kyynäspäitään akkunasta aikoen lähteä siitä pois, kun hän äkkiä lausui:
"Pyhä Jumalan äiti, tuolla ne tuovat vielä yhtä vankia, ja jollen väärin näe, niin se on sama vanha vaimo, joka herätti kyökkimestarin pikku tyttöön hengen uudestaan…"
Iliana hyppäsi penkiltä ja katsoi pää tytön pään viedessä ulos ja näki sen, mitä tämä sanoi.
"Mutta katsokaa", jatkoi tämä, "ne vievät häntä parvisillalle … olkaa varuillanne, Iliana-neiti, se koskee teitä … hänen pitää keittää taikajuoma teitä varten, niin, niin aivan varmaan … kuulin itse ritarin muutamia päiviä sitten kysyvän häneltä, osaako hän keittää sellaisen juoman, ja kun hän ei huolinut vastata, niin tarjosi ritari hänelle suuren rikkauden, mutta vaimo katseli häntä vaan yhä synkemmin ja ylenkatseellisemmin, ja vihdoin ritari rukoili ja pyysi häntä polvillaan. Minä kuulin ja näin kaiken, sillä minä seisoin parvisillalla pylvään takana, kun ritarin palvelija juoksi alas vaimoa hakemaan, ja minä menin sille puolelle, jossa on se pieni kulmaikkuna ritarin huoneeseen, ja kun ulkona oli pimeä ja sisällä valoisa ja kun ikkunassa oli vielä pieni reikä, niin oli minun helppo kuulla ja nähdä … ja vaimo kielsi … niin hän teki … ja minusta näytti, että hän vielä pilkkasikin ritaria, ja tämä suuttui ja sanoi, mitä et anna hyvällä, sen saat antaa pahalla, ja nyt hän kai aikoo käyttää sitä keinoa."
"Mitä arvelet, Ramfrid", kysyi Iliana, "luuletko tuon vaimon olevan niin viisaan ja luonnon salaisuuksiin perehtyneen, kuin ritari uskoo?"
"Luulen varmaan, neiti!" vastasi Ramfrid hyvin varmasti ja vähääkään arvelematta.
"Ramfrid!" huudahti Iliana hetken vaitiolon jälkeen ja hänen silmistään hehkui päättäväisyys, "Ramfrid, meidän pitää pelastaa eukko … ritari on poissa … kun miehet jättävät sen hänen huoneeseensa ja menevät pois, niin me menemme ja pelastamme hänet sieltä…"