"Mutta jos ne eivät jätä häntä … eivätkä he jätä, sen saatte nähdä…"
"Niin meidän täytyy kuitenkin pelastaa hänet … sinä olet kerran puhunut eräästä käytävästä, joka on ritariparvekkeen ja ritarin huoneen välillä…"
"Soh … minä luulen että pääni on sekaisin, kun en sitä muistanut… Hovimestari Antti auttaa meitä … se käykin helposti; mutta mihin me panemme hänet, kun olemme hänet saaneet ritarin kynsistä irti?"
"Tuo hänet tänne, Ramfrid! … minun luotani ei kukaan havainne häntä etsiä!"
Tyttö hiipi ulos, ja Iliana neiti istui ikkunalla pinnistäen silmiään nähdäkseen pienimmänkin varjon pihalla. Mutta kesti kauvan, ennenkuin hän kuuli tai näki mitään. Vihdoin ilmestyi miehen vartalo pihalle käyden sen yli. Hän pysähtyi ja katseli ympärilleen. Ilianasta hän näytti katselevan hänen kamarinsa ikkunaa, neito uskalsi tuskin hengittää. Hänen sydämensä tykytti kuuluvasti. Mies oli ritari Jost von Bardenvleth. Hän tunsi sen paremmin kuin näki.
Vielä kerran katsoi ritari taakseen ja meni sitten kiertoportaita myöten parvisillalle.
* * * * *
Vasta 14:sta päivän iltapäivällä tuli Krister-herra takaisin Räfvelstahan. Hän oli, kuten hän itse kertoi, käynyt Halderin saaressa, joka oli kihlakunnan pohjoisosassa Hollarin järvessä. Tullessaan oli hän erittäin iloisella mielellä; hän käveli ritariparvella edestakaisin ja löi monta kertaa käsiään yhteen lausuen:
"Pian saamme nyt leikkiä sellaisen joululeikin, josta puhutaan koko
Ruotsinmaassa!"
Jost-herra oli ollut koko aamupäivän huomattavan levoton, mikä ei ollut jäänyt Margareta-rouvalta huomaamatta, mutta ritari oli karttanut keskustelua hänen kanssaan. Nyt hän oli salissa drotsin luona, ja kun tämä ilmaisi tuolla lauseella iloisen mielentilansa, niin sanoi Jost-ritari: