"Ellen ole saanut aivan vääriä käsityksiä maanne oloista, niin tarkoittaa iloinen lauseenne valtakunnan marskia, herra Kaarlo Knuutinpoikaa, ja silloin on minulla tavallaan tuoreita uutisia tarjottavana teille!"
Drotsi katsoi kysyvästi ritariin, joka kertoi ottaneensa erään marskin asemiehistä drotsin vangiksi sekä mainitsi mistä työstä oli hänet tavannut.
"Lienee villiä joukkoa tuo marski seurueineen", sanoi hän, "eivät he näytä armahtavan ikää eikä sukupuolta. Se vaimoraukka oli puolikuolleena tuskistaan, ja palvelijani, joka koetti vapauttaa hänet tuon kurjan miehen käsistä sai muiston, josta tullee kärsimään hautaan asti."
Drotsi ällistyi, mutta käski sitten, kuulusteltuaan vielä tapahtuman koko menon, huoneessa olevan Torsten Juhananpojan tuoda vangin esiin. Mutta yhä enemmän hän hämmästyi, kun vanki oli Niilo Bonpoika.
"Niilo Bonpoika!" huudahti hän useita kertoja, "Niilo Bonpoika!"
Tämä seisoi suorana ja synkkänä vartiomiestensä keskellä, ja hänen katseensa, hänen ryhtinsä ja oikeutettua vihaa hehkuvat poskensa tekivät sellaisen vaikutuksen läsnäolijoihin, että he tuskin tiesivät mitä tehdä.
"Näin en toivonut sinun astuvan Krister Niilonpojan kynnyksen yli, nuori mies", sanoi drotsi vihdoin, "ja ennenkuin kysyn sinulta, mitä on tapahtunut ja mikä on saattanut sinut minun käsiini, niin tahdon toistaa sen, mitä sanoin Nyköpingin linnassa, etkö halua siirtyä minun ja sukulaistesi puolelle nykyisen herrasi, tuon väkivallantekijän puolelta. Siihen nähden ja koskei mitään vahinkoa ole sentään tapahtunut, älköön sitten sanaakaan puhuttako viime yön tapauksista… Sano, Niilo Bonpoika, oletko miettinyt ja tullut parempiin päätöksiin kuin viimeksi toisiamme tavatessa?"
"En!" vastasi Niilo lujasti jalolla suuttumuksella, "en, viimeiseen veripisaraani asti tahdon pysyä marskille uskollisena … ja mitä tähän mieheen tulee, niin tahdon siitä sanoa sanan, herra drotsi, että jos hän pitemmältä polkee teidän kynnyksiänne, niin te tahraatte sillä kilpenne niin, ettei yksikään rehellinen mies enää tahdo tietää teistä itsestännekään."
"Ajattele, ajattele, nuori mies!" lausui drotsi sillä arvokkuudella, minkä ikänsä ja asemansa hänelle antoi, "ajattele kuitenkin kenelle puhut, ja muista, että tämä ritari on minun vieraani! Äläkä myöskään unhota viimeöistä tapahtumaa ja mitä seurauksia sellainen ilkityö voi sinulle tuottaa!"
"Juuri sen yön tapahtumaan minä perustan sanani … ja kaikella kunnioituksella teitä kohtaan, herra drotsi, tulen aina pitämään tuota miestä — hän osoitti herra Jostia — kurjana hylkiönä, ellei hän suoraan tunnusta rikostaan ja pyydä sitä anteeksi siltä naiselta, jolle hän aikoi niin kauhean kuoleman."