Saksalainen ritari hymyili, mutta hymy voi tuskin peittää hänen kasvoilleen ilmestynyttä kalpeutta.
"En milloinkaan", lausui hän päätään pudistaen ja kääntyen ylenkatsellisesti Niilosta drotsiin, "en milloinkaan olisi luullut niin paljon julkeutta löytyvän tuollaisen nuorukaisen povessa… Te kuulette itse, herra drotsi", ja ikäänkuin aavistaen, mitä drotsi ajatteli — tämä näytti soutelevan täydellisessä epätietoisuuden meressä — lisäsi hän, "se vanha vaimo lienee teidän talonväkeänne, ehkä hän tuntee teitä koskevia salaisuuksia, jotka olisivat marskin hyvät tietää … minusta on senvuoksi selvää, että marski on käyttänyt siihen tehtävään luotettavaa miestä, kuten tämäkin nyt on, koska hän kerran kuuluu maan ylhäisimpiin sukuihin."
"Missä on se vanha vaimo?" kysyi drotsi ja käski häntä saliin noudettavaksi. "Jos hän kuuluu minun talonväkeeni, kuten sanotte ritari Jost, niin jään teille kiitollisuuden velkaan palveluksesta, jonka teitte minulle pelastaissanne hänet."
"Eihän se asia kiitosta ansaitse, herra drotsi", vastasi ritari kumartaen, "hän oli niin heikko, että annoin viedä hänet omaan huoneeseeni, mutta sieltä hän on mennyt ja lienee nyt varmaankin muun talonväen joukossa."
Ritari puhui hiukan kiireesti, ja hänen levottomuutensa, jonka hän osasi Krister-herralta peittää, oli ihka selvänä Niilo Bonpojalle. Ja vaikka hänelle tuotti suurta vaaraa jo se, että drotsin ja marskin välillä nyt oli ilmi riita, ja vaikka Krister-herra sai suuren vallan häneen nähden tästä syytöksestä, jonka näennäistä totuutta hän ei voinut kieltää, — niin ei hän kuitenkaan voinut pidättää huuliltaan hymyä, joka osoitti kylliksi selvästi hänen inhonsa syyttäjää ja tuomariakin kohtaan, jos tämä ottaisi tuomitakseen hänet tuon kunniattoman konnan puheen perustuksella.
"Tuo oli ylpeä hymy, Niilo", sanoi drotsi, "mutta siitä voi seurata paljon murhetta. Tulkoon se vaimo tänne, niin on tuomiosi päätetty, ja minä vannon Jumalan ja kaikkien pyhien kautta, että jos syytös nähdään todeksi, niin olet sinä tunnin perästä kuoleman oma, niin marskin aseenkantaja kuin oletkin ja niin vanha kuin onkin kilpimerkkisi!"
"En mitään muuta toivo", lausui Niilo aivan tyynesti, "en mitään muuta toivo, kuin että se vaimo tulisi, minä en sitä pelkää, mutta ettekö te huomaa, kuinka tuo miesriepu vapisee pelvosta, että hän tulee… Jos tahdotte tietää, kuka tuo vaimo on, niin voin sen sanoa teille… Hän on sen ritarin sisar, jonka te hirtätitte Tukholman kaupunginportin edustalla kaksi vuotta sitten…!"
Drotsin kasvot menivät tuhkaharmaiksi, ritari Jostiakin kummastutti vanhan herran äkkinäinen mielenliikutus.
"Mitä sanot, nuori mies", kysyi edellinen koettaen peittää liikutustaan, "vaimo, tämä vaimoko olisi, olisi…?"
"Rouva Bengta Pietarintytär, herra Eerik Puken sisar!" vastasi Niilo lyhyesti ja päättävästi.