Drotsi käännähti ympäri ja astui huoneen toiseen päähän. Hänen mieleensä johtui epäilemättä keskustelunsa Maunu Pentinpojan kanssa silloin yöllä Folkungatornissa ja kamala kuiskaus, jonka näkymättömät huulet olivat siellä lausuneet. Sen takaa muistui hänelle Bengta-rouvan synkkä uhkaava haamu; hänkin puhui kostosta puhuessaan viimeksi drotsin kanssa Tukholman linnan etulinnassa, jossa Bengta-rouva oli epätoivoisena kerjännyt häneltä onnettoman veljensä Eerik Puken henkeä, mutta jonka pyynnön hän oli jääkylmästi evännyt.
Samassa tuli mies, joka oli lähtenyt vaimoa noutamaan, ja hän selitti, ettei kukaan ollut nähnyt eukkoa senjälkeen kuin hän oli edellisenä iltana tapansa mukaan lähtenyt talosta. Drotsi kyseli häneltä tämän tiedon johdosta yhtä ja toista, mistä oli seurauksena, että kyökkimestari kutsuttiin tarkasti kuulusteltavaksi. Tämä ei kuitenkaan tiennyt enempää asian valaisemiseksi kuin minkä jokainen muukin tiesi, nimittäin että vähää ennen joulua oli huomattu erään eukon tulleen asumaan kirkon toisella puolella mäenrinteessä olevaan ränstyneeseen tupaan, ja tämä eukko oli tullut pian maineeseen yrttien keittäjänä ja tautien parantajana; senvuoksi oli kyökkimestarikin kutsunut hänet taloon tyttärensä ääreen, jonka hengen hän olikin saanut pelastetuksi.
"Mutta mieleeni juolahtaa", sanoi kyökkimestari vihdoin, "koska haluatte tavata häntä vaan ette nyt voi häntä löytää, herra Krister, mieleeni juolahtaa, mitä hän sanoi minulle jouluaattona, kun vaimoni ylisti Jumalan äitiä, joka oli lähettänyt vaimon hätäämme auttajaksi 'minä sanon teille', niin vaimo puhui, 'että on olemassa niitä, jotka toivovat minua yhtä kauas kuin te toivotte minua lähelle, ja minä tulenkin vielä kerran heidän luokseen, mutta silloin kuin he minut näkevät, on heidän tuhonsa lähellä!' Niin hän sanoi ja näytti sitä sanoessaan niin kamalalta kuin haudasta noussut. Ja kun vaimoni kysyi mitä hän sillä puheella tarkoitti, niin hän vastasi vähän ajan kuluttua: 'Hän ei ole tästä kaukana ja hänen hetkensä on kohta tullut: onni hänelle, niin kauvan kuin hän ei minua näe!' Sanon sen senvuoksi", lisäsi kyökkimestari, "että jos hänen sanansa olivat tosia ja jos hän tarkoitti juuri teitä itseänne, herra, sillä joka ei ole kaukana täältä, niin ei ole syytä huolehtia siitä että hän on poissa!"
"Mihinkähän se vaimoraukka sitten on mennyt?" kysyi Krister-herra lyhyen äänettömyyden jälkeen.
"Hän on epäilemättä paennut täältä!" lausui ritari, jonka kasvoilta olivat nyt kaikki levottomuuden merkit kadonneet, "pelko ajoi hänet pois, ellei hän ole etsinyt turvaa lähimmässä sisarluostarissa."
Asian laita lienee ollutkin kuten Jost-ritari sanoi. Tämä oli nyt kuitenkin jätettävä sikseen, ja drotsi kääntyi taasen Niiloon päin. Saksalaisen ritarin kehoituksesta kutsuttiin sisään muutamia miehiä, jotka olivat olleet Niilo Bonpoikaa kiinni ottamassa, ja kaikki vakuuttivat yhdestä suusta nähneensä tupaan tullessaan tämän olevan miekka koholla iskemäisillään ritarin aseenkantajaa, joka makasi suullaan lattialla, ja vaimo kyyrötti eräässä nurkassa tuskasta ja pelvosta melkein mielipuolena; tätä vakuutti etenkin haavoitettu mies.
Oli jo tullut hämärä, ja eräs kamaripalvelija pani puita takkaan ja teki tulen, toisen sytytellessä soihtuja ympäri salia. Senjälkeen kääntyi drotsi Niilon puoleen. Hän ei ollut kuitenkaan ehtinyt vielä puhua mitään, kun eräs miehistä tuli kiirehtien parvelle lausuen:
"Täällä pihalla on eräs mies, joka tuopi marskilta sanomia ja kirjeen!"
Tämä sanoma saattoi drotsin taasen entiselleen, samaan tyytyväiseen mielentilaan, jossa hän oli ennenkuin Niilo Bonpoika tuotiin hänen luokseen. Hän suoristi itsensä, viittasi kädellään Niiloa piteleville miehille sanoen:
"Viekää hänet alas taasen… Huomenna käsittelemme tätä asiaa uudestaan!"