Silloin tuli hovimestari tupaan. Iloisin joukosta tervehti häntä uudella laululla, ja reunojaan myöten täytetty valtava sarkka tarjottiin hänelle. Hän istui Klaus Langin viereen muhoilevan näköisenä kuten tavallisesti, otti maljan ja tyhjensi sen pohjia myöten, mutta pannessaan sitä pöydälle pudotti hän sen lattiaan. Hän kumartui ottamaan sitä, mutta tuli silloin tyrkänneeksi sitä, niin että se vieryi pöydän alle. Klaus tunsi silloin, että paperipalanen pistettiin hänen käteensä. Mutta hän piti kättään hiljaa polveaan vasten ja heitti salaisen, tutkivan katseen hovimestariin, joka nousi samassa ylös nostaen pikarin korkealle päänsä yli.
"Täyttäkää pikarini vielä kerta", huusi hän, "minä juon kaikkien kauniiden tyttöjen maljan, mutta varsinkin sen, joka on minulle rakkain!" Ja hän tyhjensi pikarin taasen, ja kaikki muut tekivät samoin.
Mutta tällävälin sai Klaus tilaisuuden vilkaista paperipalaan. Siinä oli vaan nämä sanat: "Olkaa huoletta, portit avataan, sillä kosto vaanii drotsia!" Hän kiersi paperin käteensä tarttuen maljaansa.
Aika kului, oli jo mennyt kappale yötä, ohjakset olivat jo päässeet irti, niin ettei enää suuresti välitetty mitä puhuttiin, vaan monta mehukasta sanaa lausuttiin etenkin marskista ja hänen miehistään.
"Kukas tietää", sanoi vihdoin eräs, "kukas tietää, etköhän vaan sinäkin, Klaus Lang, ole tullut tänne pahoissa juonissa … olin jo sanomaisillani", lisäsi hän äänekkäästi nauraen itsekseen, "olin sanomaisillani, että jo kuulin lähestyväin vihollisten kalsketta, mutta päässäni se kopisee, ja se on herrani, drotsin ansio, minä juon liian hyvää jouluolutta, ja minä juon herrani, Krister-herran maljan, ja se, joka ei sitä maljaa juo pohjaan asti, on konna, ja minä halkaisen hänen koirankallonsa."
Mutta Klaus Langin tarkka korva oli jo erottanut kavioiden kapsetta ja sitten hän kuuli porttia avattavan, jolloin hän nousi äkkiä penkiltä ja iski nyrkillään tammipöytään, niin että joka mies kimmahti pystyyn ja rupesi haparoimaan miekkansa kahvaa.
"Sitä maljaa minä en juo!" huudahti hän, "ja nyt on tainnut tulla se hetki, jolloin Krister-herra saa maistaa vähäisen sitä seosta, jota hän on niin kauvan muille juottanut. Olkaat hiljaa … vastustus on turhaa!"
Nyt välähtivät miekat soihtujen valossa, ja joka mies hyökkäsi Klausta kohden. Mutta ovi avattiin ja Klaun ympärillä oli samassa hänen omia miehiään, jotka ryntäsivät raittiin voimin ja selvin päin drotsin miehiä vastaan. Syntyi kiivas ottelu ja verta alkoi sekaantua simaan, jota oli penkillä ja lattialla.
"Heiluttakaa uljaasti kalpojanne, drotsin miehet!" huusi samassa soinnukas ääni ovelta, jossa näkyi reipas herra Torsten Juhananpoika, "eteenpäin, eteenpäin, herranne henki on vaarassa, raivatkaa itsellenne tietä ja seuratkaa minua!"
Hän tarttui paria marskin miestä kurkkuun ja viskasi ne syrjään, mutta Klaus Langin miekka kaatoi hänet itsensä maahan, ja tämän urhon ruumiin yli riensi Klaus porstuaan huutaen miehilleen, etteivät laskisi ketään ulos eikä sisään, ennenkuin drotsin luona on kaikki valmista.