Pari päivää purjehdittuaan huomasivat he purjeen pohjoisessa päin. Se oli kuitenkin niin kaukana, ettei voinut sanoa oliko se kauppa-alus vai rosvolaiva, mutta kaikki tähystivät sitä ja pinnistivät silmiään nähdäkseen sen taklauksesta ja varustuksista, kumpaa laatua se oli. Vihdoin päästivät miehet kuin yhdestä suusta valtaavan hurraahuudon.
"Kurki, Kurki!" huusivat he ja tunkeutuivat laivan reunalle nauttiakseen oikein mielin määrin tästä ilahuttavasta näystä.
Niilo hypähti nopeasti seisaalleen — hän istui peränpitäjän vieressä — ja kaihti kädellään silmiään nähdäkseen paremmin. Mutta perämies sanoi hänelle samassa päättäväisesti:
"Ei se ole Kurki! Mennään eteenpäin vielä hetkinen!"
Niilo ei väittänyt vastaan, mutta arveli kuitenkin kevytmieliseksi päästää purjetta näkyvistä.
"Sillä on sama suunta kuin meilläkin", vastasi mies, "ja parin tunnin kuluttua, kun tulemme tuon saaren eteläpuolelle, näette, että olen oikeassa!" Hän käänsi Hirveä kuitenkin hiukan pohjoiseen päin, että se tuli laitatuuleen. Tuskin oli Hirvi päässyt kääntymään, niin pohjoisesta vilkahti esiin uusi purje, vaikka idempänä edellistä. Perämies katseli kotvasen tätä purjetta, sitten hän käänsi laivan vielä jyrkemmin pohjoista kohden.
"Tuo on, luulen, Kurki", sanoi hän, "se tulee hypellen kuin tanssiin käydäkseen."
"Jos niin on, niin toivoisinpa, että Hirvellä olisi kaksinverroin purjeita… Kas, kas, kuinka vinhaan se kiitää… Me emme saavuta sitä. vaan petymme taas kuin pirunsolassakin!"
"Ellei se käänny tuon saaren takana pohjoiseen päin, niin vastaan siitä, että saavutamme sen, herra Niilo … kunpa olisimme olleet meripenikulmaa idempänä, kun se meidät huomasi… Sillä jos se luulee saavansa meidät jälkeensä, niin kääntyy se varmasti etelään käsin pakoon, sen saatte nähdä, ja silloin me tavoitamme, sen yks' kaks'!"
"Ja jos se ei käänny?" kysyi Niilo.