"No, ja sitten, Brodde…"
"Silloin huusi minulle sen laivan kippari, jonka näitte solahtavan salmeen meidän edellämme. Minä en välittänyt hänen huudostaan, mutta silloin hän huusi päällikkömme, Jösse Bonpojan, nimeä pyytäen meitä tulemaan luokseen. Vastasin, että vihollinen oli perässämme, mutta hän ei huolinut siitä, vaan vaati minua yhä luokseen…"
"Jösse Bonpoikako?" kysyi Niilo, "onko hän Kurjen päällikkö?"
"Onpa niinkin", vastasi Brodde, "mutta nyt hän on ankkurissa Raision papin luona. Me luulimme hänen saaneen surmansa sinä yönä, jona otimme neitoset, mutta hänellä olikin vaan lievempiä vammoja, ja nyt hän on antanut laivalla olevalle ritarille vallan ottaa haltuunsa Kurjella olevat vangit."
"Jumalan nimessä, Brodde … mikä sen ritarin nimi oli?"
"Jost von Bardenvleth!…"
Niilo kalpeni tämän nimen kuullessaan. Neitoraukat olivat siis varmaan hukassa, ellei niitä joku ihme pelastaisi sydämettömältä vainoojaltaan. Niilo muisti elävästi tapauksen Altunan kirkolla, hän muisti eukon, jota tuo konna koetti elävältä paistaa hiilustalla, ja häntä hirvitti.
Broddekin kauhistui nähdessään minkä vaikutuksen Jostin nimikin teki
Niiloon. Hän kiiruhti senvuoksi lisäämään:
"Olkaa huoletta, Niilo-herra … tällä laivalla otamme ritarin kiinni yhtä varmaan, kuin minä olen valmis teidän kanssanne kuolemaan…"
"Mitenkä siis?" kysyi Niilo, enemmän katseella kuin sanoilla, sillä hänen äänensä oli niin kumea ja helytön, kuin Hirvi olisi vajonnut hänen jalkainsa alta ja hän jo kaiken toivon jättänyt.