"Me olemme, kuten hyvin tiedätte, piispa Maunu", sanoi Krister-herra, "koettaneet nyt vastaisen varalta ehkäistä kaikkea, mikä voisi rikkoa valtakuntain välisen rakkaan sopimuksen, me olemme panneet ehdoiksi, että Ruotsin valtakunnan lakia on noudatettava, että linnoja ja lääniä tulee kotimaisten miesten hallita, ja me olemme monen mutkan perästä saaneet määrätyksi, mitä 'kotimaisella miehellä' ymmärretään, että se ei tarkoita tanskalaista eikä norjalaista, kuten Jumala paratkoon suuri kuningatarvainajakin tahtoi, vaan että se tarkoittaa synnynnäistä ruotsalaista; vielä olemme koettaneet korjata, mitä siitä unioonikirjasta puuttui, jonka Margareta-kuningatar, Jumala hänen sieluaan armahtakoon, toi Pyhän Kristoferin kokoussaliin hyväksyttäväksi, mutta…"
Drotsi yskäisi ja heitti taakseen pitkän, kultaneuleisen samettiviittansa, joko siitä syystä, että huoneessa oli liian lämmin tahi että hän tarvitsi aikaa keksiäkseen sanoja sen asian esittämiseksi, jonka piti "muttaa" seurata.
"Minä en usko, hurskas isä, piispa", jatkoi hän sitten, "että rauha ja sopu palaa valtakuntaan tämän Kalmarin kokouksen hedelmäksi!"
Maunu-piispa katsoi tutkivasti drotsiin ja nojausi kyynäspäilleen pöytää vasten sekä päästi raskaan huokauksen.
"Ei ole sanottua", jatkoi Krister-herra, "että se välttämättä tapahtuu, mitä minä pelkään, mutta viisaina miehinä tulee meidän sitä ajatella, ja ehkäistä ja parantaa pahaa, niin kauan kuin vielä on aika … enkö ole oikeassa, piispa Maunu?"
"Kun ei vaan, herra Krister, pahan ehkäiseminen tulisi pahan synnyttämiseksi … arvelen, että te tarkoitatte…"
"Sanokaa pois, piispa Maunu, sanokaa pois … tiedämmehän, ettei voi olla muuta kuin yksi, joka saattaisi meteliä nostaa Ruotsin valtakunnassa."
"Totta kyllä, totta kyllä, mutta herra Kaarlo Knuutinpoika on kuninkaan marski, ja, mikäli tiedän, on olemassa eräs toinen, jota hän saisi pelätä enemmän kuin kuningasta, jos hän yrittäisi vastustella täällä tehtyjä päätöksiä. Sitäpaitsi näkyy hän siksi arvostavan teitä itseänne, herra Krister, ettei hän teidän tietämättänne mihinkään ryhdy, varsinkin kun te olette valtakunnan ensimmäinen virkamies."
"Te unhotatte, piispa Maunu", sanoi drotsi hymyillen, "että nuoren, arvoisan sukulaiseni käsissä on Nyköpingin linna ja että hän juuri teidän oleskellessanne Tukholmassa ennen tänne lähtöämme, anasti Engelbrektin miehiltä Örebron linnan. Luuletteko todella, että hän näihin linnoihin tyytyy… Toinen, jota sanoitte Kaarlon täytyvän pelätä … tarkoitatte Eerik Pukea … on kylläkin valtakunnan rauhalle vaarallinen, mutta uskokaa minua, kun sanon, että sukulaiseni, herra Kaarlo Knuutinpoika on vaarallisempi. Bengta-rouva on siinä aivan oikeassa, ja hänen neuvonsa näyttää viisaalta. Meidän täytyy sulkea tulva purona. Jos herra Kaarlon aikomus on, kuten Bengta-rouva sanoo, vallata jollakin tavoin Visborgin linna Gotlannissa ja jos se hänelle onnistuu, niin kyllä häntä sitten enää on mahdoton ehkäistä, vaikka hän pyrkisi kuinka korkealle hyvänsä."
"Mutta minä", sanoi piispa epäilevästi päätään pudistaen, "pidän sittenkin herra Eerik Pukea rauhan vaarallisimpana vihollisena."