"Juuri tämän rauhan tähden, jota minäkin pidän pyrkimysteni ylimpänä päämääränä, minä uskon, ettei ole haitaksi katsella järjen silmillä asioita, ennenkuin se jo on myöhäistä … sentähden olen koettanut saada tietooni, mitä Kaarlo-herran aseenkantajalla on Gotlantiin asiaa."
"Oletteko saanut siitä selvän, herra Krister…?"
"En, en, hurskas isä, piispa Maunu, en ole saanut, mutta toivon saavani, minä toivon … odotan luokseni herra Pentti Steeninpoikaa…"
"Herra Pentti Steeninpoikaa", huudahti piispa vastenmielisyydellä ja melkoisesti hämmästyneenä, "se mies … minä en tahtoisi olla tekemisissä sen miehen kanssa … minä pidän kyllä kuten muutkin Engelbrektin kuolemaa onnellisena tapahtumana, mutta en voi myöskään, enempää kuin muutkaan, suvaita sitä miestä, joka lainasi kätensä rikokseen, ja herra Pentin yli lankee varjo niin pahoin, että…"
"Mutta meidän täytyy, piispa Maunu, kylään tullaksemme usein käydä teitä, jotka eivät kulje ruusutarhain läpi!… Pentti-ritari on Niilo Bonpojan setä, enkä minä vähääkään arvellut kutsuessani teidät tänne…"
"Harvoin auttavat huonot keinot hyvää asiaa herra drotsi!" lausui piispa nousten ylös pois lähteäkseen.
Mutta samassa avattiin ovi, ja herra Pentti Steeninpoika sekä Niilo
Bonpoika tulivat sisään.
"Kiitos, herra Krister", sanoi herra Pentti tervehdittyään piispaa ja pudistettuaan drotsin kättä. "Te olette pitänyt kunniallisesti sananne…"
Hänet keskeytti se, että ovi taas avattiin, ja kynnykselle ilmestyi pitkä, sinipukuinen kauppasaksa. Hän kumarteli liukkaan näköisenä oikealle ja vasemmalle, mutta drotsi katsoi häneen suuttuneena ja sanoi:
"Mitä tahdot mies … kuka olet ja mitä täältä haet?"