Hän älysi, ettei hän voinut olla joissakin määrin alistumatta, ellei mielinyt kaikkea menettää. Hän mietti siis, mitä kuningas mahtoi oikeastaan vaatia, ja minkä verran kansansuosio, jonka merkitystä kuningas ei vielä oikein käsittänyt, voisi häntä suojata liiallisilta myönnytyksiltä.
Hän soitti kiivaasti hovipoikaansa, ja tämän tultua kysyi hän oliko viheriä ritari jo saapunut. Ei, hän ei ollut vielä saapunut, ja Kaarlon ajatukset kiihtyivät. Nyt, jos koskaan, oli hyvä neuvo tarpeen, ja nyt tarvitsi hän miestä, joka osasi katsella asioita useammaltakin kuin yhdeltä puolen. Klaus Lang ja muutamat muut saivat käskyn tiedustella saaristolaisilta, olivatko he nähneet saaristossa jotakin marskin laivaa, ja ellei heillä olisi siitä tietoa, tulisi Klaun itsensä lähteä saaristoon, ja niin kiireesti kuin mahdollista.
Klaus Langin lähdettyä, tulivat marskin luo ritarit Kustavi Anundinpoika (Sture) ja Kaarlo Tordinpoika (Bonde). He tiedustelivat, mitä kuninkaan luona oli tapahtunut, eikä Kaarlo sitä salannutkaan. Mutta tyttärensä ryöstöstä kuunteli vanha Kaarlo-herra paljoa tyvenemmin kuin marski oli odottanut. Tähän asti ei hänellä ollut siitä ollut mitään tietoa, mutta hän rauhoittui kokonaan kuultuaan sekä Tordin että Niilo Bonpojan olevan rosvoja takaa ajamassa.
Mutta marskin asian ymmärsivät molemmat selvästi nyt joutuneen huonolle tolalle. Hän oli todella sangen paljon kuninkaan käsissä, ja he miettivät kauan, miten siitä pulasta oli selviydyttävä.
"Kuningas tahtoo säikyttää teitä", sanoi Kaarlo Tordinpoika vihdoin, "ja hän pelkää teitä vieläkin… Mitenkä hän muuten olisi laskenut teitä linnasta pois. Uskoni on, että hän koettaa käyttää tätä pulaanne riistääkseen teiltä osan läänityksiänne pois… Arvatenkin sen, mitä teillä on Suomessa vielä. Kuulen, että te olette hänestä kuin sopimaton nalkki Viipurin ja länsirannan välillä…"
"Viipurin?" kysyi Kustavi-herra, joka oli tähän asti ollut vaiti.
"Sukulaiseni tarkoittaa, että kohdakkoin rupeaa olemaan se aika, jolloin Kristerin tulee jättää se minulle. Mutta hän ei tienne, ettei vanhaa vihamieheni niin hevillä luovukaan Viipurista", lausui marski.
"Niin minäkin luulen", sanoi Kustavi-herra, "ja mikäli tunnen sekä
Krister-herraa että kuningasta, on tästä Viipuriin paljo koukkuja
meressä. Te ette konsanaan ratsasta Viipurin nostosillan yli
Krister-herran eläessä."
Vanha laamanni katsoi kummastuneena innostuneeseen Kustavi-ritariin.
"No", lausui edellinen, "antakaa Suomen mennä, sitä enempää ei kuningas ainakaan vaadi. Jäähän teille vielä Svartsjö Mälarissa ja Borgholm sekä Ölanti, että pysytte sittekin valtakunnan rikkaimpana miehenä."