"Entäs laki ja oikeus ja lupaukset, entäs kuninkaan pyhät valat…!" kysyi Kaarlo.
"Ne haihtuvat kuin sumu tuuleen, veljenpoikani, ja ellette sitä keskeytä, niin paisuu tuulesta myrsky, joka vie paljoa enemmän, kuin voitte aavistaakaan."
"Minä puolestani luulen", lausui Kustavi-herra, "että tuuli on jo paisunut myrskyksi, ja että teille on kysymyksessä voitto tai kuolema."
Marskin silmät säihkyivät, mutta laamanni, rauhallismielinen Kaarlo
Tordinpoika, istui lattiaan katsellen. Kustavi-ritari jatkoi innolla:
"Kristofer-kuningas on vaativa teiltä kaikki. Hän ei tyydy Suomeen, hän ottaa kaikki, mitä teillä on läänityksiä, ja te jäätte kuorituksi puuksi, jonka oksat pian ruskettuvat. Ja jos kansaan leviää tieto siitä, mistä kuningas teitä syyttää, niin ette puhdistu siitä elinpäivinänne. Ei, Kaarlo-lanko, toisin minä neuvoisin…!"
Marski ja hänen setänsä katselivat jännityksellä kuumaveristä ritaria. Tämä oli noussut seisoalleen, tarttuen vasemmalla kädellään miekkansa kahvaan ja osoittaen oikealla eteensä. Hän odotteli, ennenkuin antaisi neuvonsa, jonkavuoksi molemmat kuulijansa sanoivat:
"Lausukaa neuvonne, mitä olisi tehtävä?"
"Lähettäkää taisteluvaatimus kuninkaalle", vasaasi Kustavi
Anundinpoika.
"Taisteluvaatimus!" huudahti Kaarlo ponnahtaen ylös kuin manauksesta.
"Niin!" vastasi ritari. "Käskekää kaupungin pormestarien — nehän ovat henkensä ja verensä uhalla teille uskollisia — kutsua kaupungin neuvosto kokoon, esittäkää siellä asianne ja saartakaa kohta senjälkeen kuninkaan linna… Lähettäkää sitten arpakapulat kiertämään, vannon kilpeni kolmen lumpeen kautta, että teillä on viikon kuluessa väkeä tarpeeksi muistuttaaksenne jaloa kuningastamme, mitkä ovat hänen velvollisuutensa ja lupauksensa."