Marski vaipui aatoksiinsa. Toiset ritarit katselivat häneen. Kustavi-ritarin silmistä loisti syvän vakaumuksen tuli, Tord-herran katse oli tutkiva ja tarkasteleva.
"Mutta hetket ovat kalliit, lanko", jatkoi Kustavi marskin viivytellessä. "Nyt on pelastus käsissänne, jonkun hetkisen kuluttua se on myöhäistä… Ja ajatelkaa samalla, ettei vaara ole yksin teidän, vaan koko Ruotsinmaan. Mitä teillä on menetettävää, lanko…? Tuskin enempää, kuin muutenkaan menetätte. Mutta sillä teolla te ansaitsette valtaa ja kunniaa ja jälkimaailman kiitosta…!"
Kaarlo mietti vielä, ja laamanni nojasi leukaansa miekankahvalle laskettuja käsiään vasten.
Vihdoin marski nousi ja katsoi odottavaan ritariin.
"Ei, ei lanko", sanoi hän, "neuvonne lienee hyvä, mutta kuningas on saanut lupaukseni, ja hän ei ole vielä rikkonut omaansa…"
Marski aikoi lisätä vielä jotakin, mutta puhe keskeytyi hovipojan tullessa ilmoittamaan kuninkaan uskotun, ritari Albrekt Mörerin tuloa. Kustavi-ritari vetäysi silloin ikkunapenkille laamannin viereen. Marski odotti seisoallaan suosikin tuloa. Albrekt-ritari tuli kylmänä ja muodollisena. Hänen kasvojensa suopea ilme ei päästänyt syvemmälle silmäämään hänen sydämeensä. Hän alkoi kertoa jotenkin huolettomasti asiastaan. Hänen liikkeistään ja äänestään paistoi selvästi, kuinka varmoja hän ja kuningas olivat asiastaan. Hän esitti marskille jonkinlaista sovinnon tekoa, molemmat muka myöntyisivät jonkunverran. Kuningas jättäisi syytöksensä sikseen, jos marski puolestaan luopuisi lääneistään. Baijerilainen koki varsin vielä osoittaa, että oli kuninkaalta suuri armo, kun niin vähällä päästi vihamiehensä.
"Teillä on nyt erilainen puheentapa kuin Turun linnassa tavatessamme, ritari Albrekt!" sanoi Kaarlo vihdoin terävästi ja niin arvokkaasti, että baijerilainen oikein ihmestyi.
"Yksinkertaisesti siitä syystä vaan, herra drotsi", vastasi tämä, "että silloin oli paljon tekemättä, mikä nyt on tehtynä!"
"Ja ellei kuninkaalle olisi tullut tätä keppihevosta, niin olisi hän löytänyt toisia syitä saattaakseen minut syyhyn", lausui Kaarlo, halveksivasti hymyillen. "Mutta minä sanon teille erään asian, ja viekää te se kuninkaalle tervehdykseksi Ruotsin korkeimmalta virkamieheltä… Kristofer-kuningas varokoon leikkimästä lupaustensa ja valainsa kanssa samoinkuin entiset muukalaiskuninkaat ovat, Jumala paratkoon, tehneet tässä maassa. Muuten hän voi helposti ruveta katumaan sitä peliä, jota hän nyt mielii kanssani pelata; yksi Gotlanti ja yksi Visborg ovat jo nekin Ruotsille liikaa!"
"Se on helposti tehty, herra drotsi", vastasi ritari väistäen, vaikka hänen silmistään samalla vilahti suurta katkeruutta, "mutta aika joutuu, neuvosto kokoontuu kohta … suostutteko vai ette, drotsi?"