Sitten hän löi nyrkeillä rintaansa huutaen:
"Ne neuvot, jotka saitte veljenipojalta viedäksenne kuninkaalle, saatte viedä hänelle vanhalta ritarilta, Kaarlo Tordinpojaltakin! Onko tämä aika niin kurja, ettei Ruotsin kuninkaalla ole voimaa hillitä ja rangaista yhtä viheliäistä merirosvoa… Viiden haavan nimessä, ritari, sellainen kuningas ei kelpaa Ruotsin kansalle!"
Käsi kovasti miekankahvassa astui tuo kelpo vanhus tuimin askelin huoneesta paukauttaen oven jälkeensä, että talo jyrähti.
Tämän kunnianarvoisan ritarin sanat eivät olleet tekemättä melkoista vaikutusta ritariin — siihenkin asiaan katsoen, joka oli kuninkaan ja marskin välillä tekeillä. Älykäs Albrekt Mörer ymmärsi helposti, että näistä sanoista voi sukeutua yleinen tyytymättömyys hänen herraansa kohtaan, varsinkin kun vanhan kuninkaan rosvoukset eivät häirinneet yksin Ruotsia vaan Tanskaakin ja etupäässä suuria hansakaupunkeja. Hän katsoi siis parhaaksi hellittää vähän joustaan, ettei kuningas menettäisi hyviä toiveitaan.
Sen hän tekikin, ja teki sen niin hienosti ja taitavasti, ettei Ruotsissa oltu näihin aikoihin vielä moista nähtykään. Niinpä olikin asia hänen lähteissään jo siksi valmis, että sen sopi hyvillä toiveilla esittää neuvostolle. Marskin piti luopua Turun linnasta lääneineen. siis koko Suomesta, sillä Viipuria ei tässä otettu puheeksikaan; muut saisi marski pitää. Silloin ritari meni.
* * * * *
"Halloo laivuri!" huusi Brodde, tullessaan Niilo Bonpojan kanssa veneineen niin lähelle, että näkivät laivurin, joka oli nojallaan peräkeulaa vasten ja katseli uinaillen melkeästi tyyntynyttä merenpintaa.
Heidän veneensä oli kulkenut rantaa pitkin, joten he olivat päässeet melkein huomaamatta kauppalaivan ääreen asti. Laivuri hyppäsi pystyyn kuullessaan huudon ja koetti tirkistellä, keitä tulijat olivat. Pian hän tunsikin Brodden.
"Tehän annoitte neidit ritarille päivällä!" huusi hän takaisin.
"Niin annoin!" vastasi Brodde.