"Laivuri", huusi hän sitten, "tuokaa neidot paikalla kannelle!"
Jost-ritari kiemurteli kuin käärme, vaan ei voinut irtautua Niilon lujista kourista. Oikea kätensä oli vapaana ja sillä hän sivalsi miekkansa heiluttain sitä Niilon pään päällä.
"Päästä minut koira!" huusi hän, "tai pääset kurjasta hengestäsi!"
Nyt hän vasta äkkäsi, kuka häntä oikeastaan oli kiinni pitämässä, ja siitä hän niin tyhmistyi, että kielikin kangistui suuhun. Niilo tarttui äkisti vasemmalla kädellään ritarin oikeaan ranteeseen ja väänsi jokseenkin helposti miekan siitä pois.
"Nyt ansaitsisit todella, että oma miekkasi joisi mustan veresi, sinä murhamies ja naisrosvo… Mutta Niilo Bonpoika ei saastuta sillä kättänsä… Ruotsin valtakunnan drotsi tuomitkoon sinut, hänen luokseen sinä nyt pääset!"
Ihmisillä, jotka eivät tarkoituksiinsa keinoja valitse, on aina suuri kylmäverisyys ja levollisuus sekä tavaton kekseliäisyys, joka aina pelastaa heidät suurimmistakin vaaroista. Nämä ominaisuudet oli Jost-ritarillakin. Hän oli ollut jo tarpeeksi kauan Ruotsissa ja ruotsalaisten joukossa oppiakseen tuntemaan heidän luonteensa yleispiirteet. Ja jos hän oli sattunut tulemaan jonkun kanssa erityisiin tekemisiin, niin otti hän aina perinpohjaisen selon hänen luonteestaan. Siksipä hän sangen hyvin tunsikin nykyisen vastustajansa, paremmin kuin tämä itse, ja katsoi sopivaksi käyttää tätä seikkaa hyväkseen.
Vaistomaisesti ymmärsi hän tilansa vaarallisuuden. Hän tiesi, että tästä voi seurata hänelle täydellinen tuho. Siksi hän pani kaikki voimansa liikkeelle pelastuakseen ainoaa mahdollista tietä. Hän päätti vedota vastustajansa ritarillisuuteen, joka oli hyvin herkkä tunne Niilo Bonpojalla.
"En tiennyt", sanoi hän, "että ruotsalaiseen miehuuteen kuuluu salakavalain hyökkäystenkin taito … ja viimeksi olisin teiltä sitä odottanut, herra Niilo…"
Mutta ritarin kummaksi vastasi Niilo:
"Voitte olla oikeassa, vaan lieneeköpä teillä käsitystä ritarin velvollisuuksista…?"