Niilo seisoi kannella odottaen, kunnes Kurki oli levittänyt siipensä lentoa varten. He purjehtivat sitten kotvasen rinnakkain. Mutta yön hämärtyessä olivat laivat jo erinneet kumpikin taholleen.
* * * * *
Tuuli tyveni, ilmanhenkeä oli vaan senverran jälellä, että purjeet pysyivät kiinteällä. Mutta Hirvellä oli hiljaista. Sen kannella ei ollut muita kuin vanha Margaretan aikuinen meriurho sekä vartiomies. Tämä kutsui kädellään viitaten edellistä luokseen.
"Nyt on tyyni", sanoi hän, "ja elleivät merkkini petä, menee matka hyvin … väylämme on suora kuin katu. Kutsu Hollinger Tostenpoika tänne ylös."
Mies meni ja hetkisen kuluttua tuli kutsuttu tallustaen unimielissään perään päin. Perämiesvanhus katseli muuatta metsäistä saarta, joka uinaeli kuunvalossa, rannallaan pieni kalastajan mökki. Hirvi kulki sellaista suuntaa, että se oli kohta tuleva niin lähelle tätä saarta, että notkea mies voi hypätä siitä rannalle. Ukko kiintyi niin tähän katselemiseen, ettei huomannut haukottelevaa miestä, joka seisoi hänen edessään odottaen puhuttelua.
"Haluatko tavata isääsi?" kysyi ukko vihdoin lakattuaan katselemasta saarta.
"Isäänikö?" kysyi tämä vilkkaasti tirkistäen kysyjää. "Haluanko nähdä häntä … tarvitseeko sitä kysyä?"
"Hyvä!" vastasi edellinen, "sinä olet kohtaava hänet, jos viet tämän aluksen satamaan!"
"Söderköpingiin?"
"Niin, tai Tukholmaan, mikäli herra Niilo Bonpoika käskee. Sen mukaan mitä kerroit, kun haastelimme odottaissamme Niilo-herraa ja neitoja, tunnet hyvin tämän reitin. Ja minä luotan sinuun, sillä sinusta näyttää hyvin voivan uskoa samaa kuin isästäsikin, Toste-ukosta, että olet mies pitämään sanasi!"