"Ei se ole vitalilaiva … sen näkee taklauksesta… Se on hiuskarvalleen Haukan näköinen!"
"Ford, Tord!" huusi Briita. "Jumalan äiti olkoon kiitetty, sinä siis tuletkin!"
Iliana-neitikin risti kätensä, ja pari kirkasta kyyneltä vieri hänen hienoja poskiansa pitkin.
Se olikin todella Tord Kaarlonpoika, ja ennen iltaa oli hän päässyt Hirvelle. Hän toi tietoja laamannilta, isältään, joka oli mennyt Tukholmaan tapaamaan veljensäpoikaa, marskia. Eräs heidän perhepalvelijoitaan, joka oli lähtenyt muutamalla lyybekkiläisellä aluksella laamannin asioille, oli tuntenut Kaarlon Haukalla, kun laivat tulivat vastakkain, ja tuonut terveisiä kotiväeltä. Näiden tietojen johdosta päätettiin suunnata molemmat laivat suoraa päätä Tukholmaan.
Tord-herra jäi Hirvelle, jolla nyt vallitsi ilo ylimmillään. Vuoroin laskettiin leikkiä, vuoroin puhuttiin vakavia asioita. Tord kertoi matkansa vaiheista. Hän oli luovinut edestakaisin ilman muuta huvia kuin Tukholmasta tulevain ja sinne meneväin kauppa-alusten katseleminen. Aika oli tullut kovin yksitoikkoiseksi, varsinkin kun hän lopuksi rupesi arvaamaan, että Niilo oli tullut neitojen onnelliseksi pelastajaksi.
"Meitä siis kuitenkin ajattelit, Tord!" lausui Briita-neiti hymyillen herttaisesti veljelleen.
Tämä katseli Iliana-neitiä, joka puolestaan istui silmät alas luotuina leikitellen hansikallaan. Näöltään kuunteli hän aivan välinpitämättömänä kertomusta nuorukaisen kärsimyksistä, vaikka kaikki kuulivat, että ne olivat etupäässä kestetyt juuri erään tähden heidän joukostaan. Ilianasta siirsi Tord katseensa Niiloon tarttuen lämpimästi hänen käteensä lausuen:
"Sinä olet ollut minua onnellisempi, Niilo, nyt kuten aina…! Yhtä ainoata seikkaa valitan … sitä, että herra Jost von Bardenvleth pääsi pakoon. Silloin lienevät ajatuksesi olleet toisaalla, kuin niiden olisi pitänyt olla."
Briita-neiti otti nyt sananvuoron ja kertoi juurtajaksain, kuinka asian laita oli, tullen siihen päätökseen, ettei pyhimyskään olisi voinut toisin tehdä. Veli hymyili hänen lämpimän puolustuspuheensa johdosta, ja sisar punastui huomattuaan taasenkin erehtyneensä menemään vähän liian pitkälle Niiloon nähden.
Sitten kääntyi keskustelu neitojen oleskeluun Kurjella. He kertoivat epätoivostaan, kun heidät oli otettu ennustaja-akan luona kiinni ja viety rosvolaivalle, josta he olivat nähneet Tordin ja Niilon tulevan liian myöhään heille avuksi. Kun Kurki oli sitten lähtenyt purjehtimaan ulapalle, ja heidän ensi pelästyksensä oli ehtinyt asettua, olivat he kuitenkin huomanneet tilansa paljoa paremmaksi, kuin olivat luulleetkaan. Erinomattain ylistivät he laivan nuorta päällikköä, Hurjaa Haukkaa, kuten häntä kutsuttiin. Hän oli ollut niin kohtelias, niin huomaavainen ja ystävällinen, että he selvästi näkivät, että hän olisi heti laskenut heidät maihin lähimpään satamaan, jos olisi voinut. Hurja Haukka tuli suorastaan ruususeppeliin kiedotuksi; Briita varsinkin oli innokas häntä kukittamaan; varmaankin siitä hyvinymmärrettävästä syystä, että hän tiesi, kuinka paljon Niilo tuosta nuoresta miehestä piti. Mutta Iliana-neitikin tuhlasi niin paljon kiitosta häneen, että Tord-herra rupesi pitämään sitä liioiteltuna ja synkkeni nähtävästi.