"Briita, mitä sinä nyt!" huudahti Iliana-neiti äkkiä sydämellisesti nauraen.
"Se ennustus…" vastasi Briita.
"Mutta kosto on tuleva samalla mitalla, Briita!" varoitti Iliana lempeällä vakavuudella.
"Sanokaa meillekin, sanokaa", pyysi Tord, "mitä eukko ennusti? Auta minua, Niilo ystäväni… Me saanemme kaiketi kuulla mikä nämä arvoisat neidot sai niin myöhälle unhottaumaan eukon luo, että joutuivat siihen onnettomuuteen, jota oli minulle aiottu."
Mutta Niilo vaan hymyili, ja Tord sai yksinään rukoilla ja pyytää. Vihdoin hänen onnistui taivuttaa sisartaan lupaamaan kertoa. Tämä alkoi sitten kertoa, kuvaili ensiksi tupaa ja eukkoa itseään ja hymyili joka kerta, kuin katsoi veljeänsä nähdessään, kuinka kärsimätön hän oli. Ja Iliana auttoi häntä täydentäen kertomusta, joka kerta kuin Briita unohti jotakin pois. Vihdoin päästiin ennustukseen asti. Mutta silloin teki eräs seikka kertomuksesta äkkinäisen lopun.
Hollinger, joka oli peräsimessä tapansa mukaan tarkastellen joka puolelle, näki äkkiä suuren laivan pistäyvän esiin pitkän niemen päästä. Se oli kuninkaan laivoja, sen näki heti, ja hän riensi varoittamaan Niilo-herraa, joka istui aivan lähellä. Sekä Niilo että Tord hyppäsivät ylös Hollingerin huudon kuultuaan ja silmäelivät laivaa, jonka he paikalla tunsivat kuninkaan laivaksi, vaikkei siinä olisi ollutkaan Kristofer-kuninkaan merkkiä.
"Se on nähnyt meidät!" sanoi Niilo, laivan tullessa kokonaisuudessaan näkyviin niemen takaa.
Laiva kääntyi hitaasti ja raskaasti.
"Se tulee meidän kimppuumme!" virkkoi Hollinger. "Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tulee tästä ottelu tai pako eteen … paras valita ajoissa."
Niilo heitti Hollingeriin terävän katseen.