"Niilo Bonpoika", vastattiin, "ja laiva on herra Kaarlo Knuutinpojan,
Ruotsin valtakunnan drotsin, oma!"
Paikalla tämän huudon saavuttua saksalaisen päällikön korviin alkoi laiva kääntyä.
"Väistä, Hollinger", huusi Niilo, "puhutaan ensiksi kuninkaallisten kanssa, ennenkuin tulemme liian likelle."
Hän oli tuskin saanut lausutuksi tämän, kuin saksalaisen ääni taasen kuului.
"Asettukaa tähän viereen, Niilo-herra!" huusi hän, "minä julistan teidät herrani, Kristofer-kuninkaan vangiksi."
"Mitä käskynne tarkoittaa, herra?" huusi Niilo vastaan. "Onko kuninkaan ja marskin välille syttynyt vihollisuutta? Ja jos min on, niin älynnette hyvin, että minä ennemmin uppoan väkeni kanssa, kuin antaudun teidän vangiksenne!"
"Suuret sanat eivät teitä nyt auta, Niilo Bonpoika", huusi mies taas. "Pankaa purjeet kokoon, tai otan teidät väkisin … herraanne, marskia, en tunne, minä tottelen vaan kuninkaan käskyä… Te olette ryöstänyt vitaliveljesten seurassa kaksi ylhäistä neitoa ritari Jost von Bardenvlethilta… Hän tuli aikaisin aamulla kuninkaan luo valittamaan teidän tekoanne sekä hänelle että marskille, ja silloin lähetettiin minut ja eräs toinenkin kuninkaan laiva ottamaan teitä kiinni."
Hollinger piti mestarillisesti perää. Hirvi teki terävän käänteen, joten se sai kuninkaanlaivan peräkeulan eteensä. Se oli iso pettymys tälle, jonka tarkoituksena oli nähtävästi ollut syöksyä myötätuuleen suoraan Hirveen pahki. Hollinger irvisti silloin niin leveästi, ettei Tordkaan, joka seisoi Niilo Bonpojan vieressä, voinut pidättää hymyään.
"Kuulkaa vastaukseni!" huusi Niilo Bonpoika saksalaiselle herralle, joka nyt oli näkyvissä perämiehen vieressä. "Minun laivallani ovat ne ylhäiset neidot, mutta minä olen luvannut viedä ne marskin, Kaarlo Knuutinpojan, enkä kuninkaan luo, ja niin aion tehdäkin… Sitten vastaan kuninkaalle, mutta hänen vangikseen en rupea koskaan!"
"Viimeisen kerran, purjeet kokoon, Niilo Bonpoika!" huudettiin taas.