"Sitä hän näkyy todella tahtovan", sanoi ritari Pentti, "ja koska minun on tästä teitä kiittäminen, herra Krister, niin olen koettanut … koettanut näyttää, kuinka minäkin suosin rauhaa… Olen tuonut tänne veljenipojan… Hän tuli mukaani kuninkaan luota, joka lupasi hänen matkustaa omalla laivallaan Gotlantiin…"
"Hm … sepä oli hyvä asia … hm", yskähti drotsi, "sinulla näkyy olevan hyvä onni, nuori mies!"
Jos drotsi olisi havainnut, miten kauppasaksa vaanien vilkaisi papereistaan häneen, niin olisi hän varmaan ruvennut epäilemään hänen kauppa-intoaan. Nyt ei hän sitä huomannut, mutta näki sen sijaan Pentti-herran silmäin omituisesti välähtävän, samassa kuin hän lausui:
"Ja koska nuori sukulaiseni tietää teidän ja Tanskassa asuvain sukulaistenne ansioksi kuninkaan osoittaman suosion, niin on hän nyt tullut tänne teitä hyväntahtoisuudestanne kiittämään!"
Drotsi nyökkäsi hyvin ystävällisesti nuorukaiselle ja sanoi aivan välinpitämättömästi, ikäänkuin vaan jotakin sanoakseen eikä vastausta saadakseen:
"Minua ilahuttaa, että olen voinut sinua vähän auttaa, reipas poikaseni … sinulla mahtaa olla tärkeitä asioita toimitettavana, koska olet niin innokkaasti sinne halunnut… Sinä näytätkin hyvän ystävän arvoiselta!"
"Kiitoksia, ankara herra drotsi", vastasi Niilo Bonpoika punastuen, "sekä siitä että olette puhunut minusta hyvää kuninkaalle että hyvistä ajatuksistanne minusta… Jumalan avulla toivon, ettette siinä tule pettymään."
Drotsi istui katsellen lattiapalkkia ja näytti jo kokokaan unhottaneen Niilon, mutta Maunu piispa katseli mielihyvällä nuorukaisen avomielisiä ja jaloja kasvoja.
"Te olette ritari Bon ja rouva Kaarina Sturen poika", sanoi hän tarttuen ystävällisesti Niilo Bonpojan käteen, "äidinisänne, ankara Sven-ritari, oleskeli paljon Visbyssä — tarkoitan, että teillä on kaiketi siellä nyt toimitettavana joitakin sukuasioita?"
Piispan kysymys tuntui aivan luonnolliselta, ja hänen vastauksestaankin näkyi teeskentelemätön hyväntahtoisuus.