"Olette aivan oikeassa, kunnianarvoisa herra", vastasi Niilo, "minä käyn siellä eräällä äitini antamalla asialla!"
"Mutta olkaa varovainen, nuori mies", sanoi drotsi siirtäen tutkivan katseensa lattiasta Niiloon ja sitten uudelleen lattiaan. "Omituisia huhuja liikkuu matkanne johdosta, sanotaan että kuljette herranne, marskin, yksityisissä asioissa… Ajat ovat pahat, nuorimies, voitaisiin helposti luulla sinun toimittelevan asioita, jotka olisivat vahingoksi Ruotsin valtakunnalle ja sille yhteydelle, jonka tulee valtakuntain välillä olla…"
"Sellaisia huhuja ei kukaan rehellinen mies voi kuitenkaan uskoa, ankara herra", vastasi Niilo. "Herrallani, marskilla, ei ole mitään muuta tekemistä matkani kanssa, kuin että hän antoi minulle siksi aikaa vapautta palveluksestani… Kaikki sellaiset puheet ovat pahain kielten juoruja."
"Huhuilla oli kuitenkin tällä kertaa ääni, joka ei ollut juorujen tapainen … sanoppa, nuori mies, tunteeko isäsi, ankara Bo-herra, matkasi tarkoituksen?"
Nuorukaisen katse osoitti hämmästystä ja harmia, kun hän vastasi:
"Ei"
"Siinäpä se on!" sanoi drotsi, "siinäpä se on … ja minä kysyn sinulta vielä: voitko ilmoittaa isällesi matkasi tarkoituksen?"
"En!" vastasi nuorukainen taas.
"Nyt näette itse, Niilo Bonpoika", jatkoi drotsi, varsin synkkänä, "olenko väärässä sanoessani teille: varokaa, etteivät huhut käänny teitä itseänne vastaan ja lyö teitä herranne asemasta."
"Mutta minä annan sanani siitä, ankara herra drotsi", huudahti Niilo
Bonpoika hehkuvin poskin, silmissään loukatun ylpeyden liekki, "minä
annan sanani siitä, ettei herrani, marski ole missään tekemisissä
Visbyn-matkani kanssa!"