Drotsi hymähti sen näköisenä, kuin olisivat nuorukaisen sanat vaan vahvistaneet hänen epäluuloaan.
"No, jos niin on laita, kuin sanot, Niilo Bonpoika", sanoi hän, "niin en tahdo sanojasi epäillä, mutta tottele sitten minun neuvoani ja lykkää matkasi sopivampaan aikaan… Minä olen vanha, ja tunnen maailman ja sen juonet, sinä et kadu, jos teet neuvoni mukaan."
Niilo Bonpoika kumarsi kunnioittavasti vanhalle herralle vastaamatta hänen hyväntahtoiseen neuvoonsa, mutta hohtava puna hänen poskillaan osoitti selvästi, mitä hän siitä ajatteli. Maunu-piispa nousi myöskin ja lähti yht'aikaa Niilon kanssa drotsin asunnosta, joten sinne jäi ainoastaan herra Pentti Steeninpoika ja saksalainen kauppamies, joka näkyi tykkänään unohtuneen.
"Olen puhunut veljeni kanssa", sanoi Pentti-herra piispan ja Niilon mentyä, "mutta hän kieltää jyrkästi, herra Krister."
Drotsi katseli kauan Pentti-ritaria, ikäänkuin oikein perinpohjin käsittääkseen Bo Steninpojan kiellon merkityksen.
"Sitten ei ole muuta neuvoa", sanoi hän vihdoin, "kuin että te, joka olette nuorukaisen lähin sukulainen, ryhdytte toimiin. Tuumikaa sitä, minä arvelen, että se on jotenkin helppoa Kalmarin linnanherralle!"
Miehet kuiskailivat vielä puoliääneen muutamia sanoja, hyvästelivät sitten toisiaan, jonka jälkeen Pentti-herrakin lähti. Nyt kääntyi Krister-herra kauppiaan puoleen, joka selaili papereitaan äimistyneenä ja kiukustuneena.
"Eikös ollutkin niin kuin minä sanoin", sanoi hän lyöden kädellään otsaansa, "olen nyt saanut laskun loppuun, herra drotsi, ja nyt näen olleeni oikeassa … minä sanoin mestari Henrik Rapasilfverille lähteissäni: 'onko viimeisetkin kustannukset otettu lukuun?' … 'kyllä ne ovat', vastasi hän, mutta ne eivät ole, syyttäköön Henrikki-mestari itseään … syyttäköön itseään … katsokaapa, tässä…"
Hän näytti pitkää paperiaan drotsille, mutta tämä katsahti siihen vaan hieman sekä työnsi sen pois.
"Kuuleppas, mies", sanoi drotsi, "mestari Henrik Rapasilfverin laskut eivät tavallisesti ole sellaisia."