Harmaa Haukka.
Eräänä kauniina aamuna toukokuun alussa ratsasti muutamia ritareita loistavalla seurueella Tukholman pohjoisportista Brunkebergin yli pohjoiseen päin. Ne olivat vanha laamanni, herra Kaarlo Tordinpoika, hänen veljensäpoika, herra Kaarlo Knuutinpoika, herra Kustavi Anundinpoika (Sture), ja marskin seurueessa oli herra Niilo Bonpoika, Klaus Lang ja muutamia muita hänen päällysmiehiään. Kolme ensiksi mainittua ratsasti edellä, kappaleen heidän takanaan tuli Niilo Bonpoika, ja hänen rinnallaan pienellä hevosella muuan nuori poikanen, joka saattoi olla noin kymmenvuotias, mutta oli vahva ja suurikasvuinen ikäisekseen. Hän oli ritari Kustavi Anundinpojan poika, Steen Kustavinpoika Sture. Heidän jälessään vähän matkan päässä tulivat asemiehet. Marskin asemiesten joukossa oli jo mainittu Klaus Lang ja eräs vanha harmaapartainen urho, Johannes, jota päällysmiehet ja erittäinkin Klaus Lang ja toiset asemiehet pitivät suuressa arvossa.
Kaikkialla näkyi vilkasta puhelua. Vanhemmat herrat keskustelivat tärkeistä valtakunnan asioista. Kuningas Kristofer oli edellisinä päivinä eli toukokuun 2 päivänä palannut kuningasmatkaltaan valtakunnasta ja juhlallisesti vahvistanut kuningas Maunu Eerikinpojan korjatun maanlain, ja tätä piti laamanni erittäin huomattavana tapahtumana. Kaarlo Knuutinpoika huomautti silloin, että Ruotsissa kuitenkin oli kuninkaalla ja valtaneuvostolla lakiasäätävä valta rahvaan suostumuksella, pannen painon sanoille: "rahvaan suostumuksella". Mutta laamanni kiivastui ja kysyi, mitä marski sillä tarkoitti.
"Minusta näyttää", vastasi marski, "että tämä laki on säädetty aivan rahvasta kuulematta."
"Mitä sanotte, veljenpoika", huudahti laamanni, "mitä sanotte? Enkö minä, Kaarlo Tordinpoika, ole Vestmanlannin laamanni, kuten herra Pentti Juhonpoika on Upplannin laamanni, ja emmekö me puhu ja toimi rahvaan nimessä, niinkuin muutkin valtakunnan laamannit toimivat."
"Olette oikeassa, setä", vastasi Kaarlo, "mutta sanotaan kuitenkin, että tämän lain on neuvosto tehnyt…"
"Neuvosto, niin … niin on, kuten sanotte", lausui laamanni, "mutta istummehan mekin neuvostossa, me laamannit, samoinkuin piispatkin, onhan siis rahvaan etu siellä valvottuna."
"Teidän täytyy kuitenkin myöntää, etteivät laamannit aina valvo neuvostossa rahvaan parasta, eipä edes valtakunnan parasta!" lausui marski.
Ja tämä täytyi laamannin myöntää. Mutta nyt tulisi tämä muuttumaan, sillä se täytyi kuitenkin oikeuden mukaan tunnustaa, että Kristofer-kuningas todella harrasti lakia. Siitä hän oli antanut monta asetusta, ja laamanni muistutti erittäin sitä, jonka hän oli edellisenä syksynä lähettänyt hiippakuntiin ja jossa hän lausui rakkaille ritareilleen, asemiehilleen, vapaasukuisille miehille ja virkamiehilleen, kauppamiehille, talonpojille ja maalaisille: "Teidän pitää lakia noudattaa, ja itsekunkin tulee lain ja oikeuden mukaan elää, jos mielii henkeänsä ja omaisuuttansa loukkaamattomana nauttia."
"Se asetus luettiin täällä arkkihiippakunnan kirkoissa lokakuun kuluella viime vuonna", lisäsi laamanni. "Ja luuletteko te, veljenpoikani, että olisitte niin helpolla päässyt siitä murhajutusta, jonka Pietari Ulfvinpojan pojat nostivat teitä vastaan, ellei kuningas olisi pitänyt niitä teille antamiaan lupauksia, ettei teitä ahdistettaisi mistään, jota olitte valtakunnanhoitajana tehnyt … vai mitä arvelette, veljenpoikani?"