"Ei, hän on viheriä ritari!"
"Viheriä ritari?… Mutta mikä hänen nimensä sitten on… Katsokaa, kuin hän hymyilee marskille rumalla naamallaan… Mutta marski näyttää iloiselta, mikä hänen nimensä on?"
"Luulen, että tuskin kukaan muu kuin hän itse tietää hänen oikeata nimeään", vastasi Niilo, "marskin hovissa ei häntä kutsuta muuksi kuin viheriäksi ritariksi."
Steen, joka aina tyystiin tutki kaikkea, silmäili vierasta ritaria hyvin tarkasti, ja huomattuaan hänen arpiset kasvonsa, joissa leuan ja suun seutuvilla oli karheata parransänkeä, ja nähtyään hänen ainaisen naurunvirnistyksensä, ei hän voinut itse olla sydämellisesti nauramatta. Niilo katsoi häneen silloin ja sanoi:
"Niin kummalliselta kuin tuo viheriä ritari näyttääkin, Steen, hän kuitenkin nauttii jossakin määrin marskin luottamusta. Olet huomaava hänet vielä kummallisemmaksi, kun saat enemmän häntä katsella, olet näkevä, että monet pitävät häntä pilanaan … mutta muista, poikani … et koskaan saa ottaa siihen pilaan osaa, et koskaan saa nauraa viheriälle ritarille, jos haluat pitää minua ystävänäsi!"
"Mutta hän näyttää hyvin hassulta", vastasi poika pudistaen kiharaista päätään.
"Älä kuitenkaan anna koskaan hänen ulkomuotonsa tai muiden pilan vietellä itseäsi ottamaan hänen ivaamiseensa osaa … lupaa se, Steen!"
"No, minä lupaan, koska te tahdotte … en kuitenkaan ymmärrä, miksi te sitä tahdotte."
"Sen vielä huomaat itse!"
Hekin vaikenivat nyt hetkiseksi, mutta alkoivat pian taasen puhella yhtä vilkkaasti, ja Niilo oli yhtä väsymätön vastaamaan ja selittämään uudelle ystävälleen, kuin tämä oli uuttera kyselemään.