"Teidän, joka olette suuri mies, pitäisi ymmärtämän olla leikittelemättä vanhan miehen kanssa!" huudahti Steen säihkyvin silmin ja hehkuvin poskin.
Iloinen Ove-herra aikoi nyt vuorostaan käsivoimin muistuttaa rohkeata poikaa, mutta laamanni remahti nauramaan, ja kaikki muutkin, mikäli paikalle ehtivät, yhtyivät hänen tyytyväisyyteensä siitä, että röyhkeää nuorukaista oli rangaistu. Siten joutui Ove-herra kaikkien nähden sen naurun alaiseksi, jota hän oli aikonut viheriälle ritarille. Hän oli kiukusta ja vihasta kalpeana, mutta siitä ei ollut nyt apua; asia ei siitä parannut.
Mutta silloin astui Kustavi-herra esiin katsoen ankarasti poikaansa.
Poika loi silmänsä alas ja astui isänsä luokse.
"Poika!" jymisi ritari, "mitä olet rohjennut tehdä?"
"Olen pitänyt väärin ahdistetun puolta, isä!" vastasi poika, katsoen kauniin silmin suuttunutta isäänsä, joka ilmeisesti näytti sydämessään hyväksyvän poikansa käytöksen.
Mutta ennenkuin isä ehti sanoa mitään tai häntä rangaista, kääntyi poika reippaasti Ove-herraan päin.
"Se oli tyhmä teko", sanoi hän, "ja minua saatte kiittää siitä, ettette sitä kahta kertaa tehnyt … mutta jos arvelette minun nyrkiniskuni ansaitsevan niin paljon kostoa, niin tässä olen … niin, en lähde pakoon … lyökää pois!"
Kaikkia miellyttivät nämä reippaan pojan sanat. Mutta iloinen Ove-herra oli miltei järkensä menettänyt, hänestä tuntui nyt peräti tukalalta tämä hetki, josta hän oli niin paljon odottanut. Ja hän kohotti kiiluvin silmin kättänsä. Vastenmielisyyden melua kuului katselijan joukosta, mutta se ei vaikuttanut Oveen.
Silloin laskeusi eräs käsi Oven olalle, ja Niilo Bonpoika lausui tyvenesti hänen korvaansa:
"Heittäkää vihanne, Ove herra … ja ellette sitä tahdo, niin voitte katsoa saamaanne iskua minun antamakseni!"