"Olen hukannut erään kallisarvoisen kaulaketjun … se oli lahja äidinisältäni, herra Sven Sturelta, ja minä olin aikonut uskoa sen arkkipiispan, herra Niilo Ragvaldinpojan käsiin. Tähän laatikkoon aioin sen panna, mutta se on kadonnut pöydältä, ja jos oikein arvaan, niin harmaa haukka tuolla nyt lentelee kaulaketjuni kanssa."
Marski seisoi äänetönnä käsiänsä väännellen. Niilolle oli tämä kuitenkin onneksi, sillä se esti marskia tekemästä kysymyksiä Niilon muuttuneen ulkomuodon johdosta, jota varten hän oli tullut. Nyt oli marski saanut jo tarpeeksi selitystä. Mutta ellei Niilon mieli olisi ollut niin kokonaan kiintynyt toisiin asioihin, olisi hänen kummastustaan epäilemättä herättänyt marskin omituinen katse, kun Niilo ensiksi kertoi, miten kaulaketjun oli käynyt. Marskin, jolla oli niin tavaton valta itsensä yli, oli kuitenkin helppo salata sitä liikutusta, joka hänessä alussa syntyi, ja kääntää se nuorukaisen vahingon surkutteluksi. Mutta Niilo sanoi katkerasti hymyillen:
"Niinpä niin, mutta laitapa onkin, että … minä aion hankkia itselleni toisen, paremman kaulaketjun."
"Eipä niinkään", vastasi marski, "lähettäkäämme ensin joku ottamaan selvää, mihin päin haukka menee, ja katsomaan, mihin se laskeutuu."
Ja hän riensi huoneesta pannakseen aikomustansa toimeen. Niilon katkera kasvoin ilme muuttui surumieliseksi. Hän ajatteli vanhaa rakasta piispaa, hän muisti äitiänsä, ja rupesi näkemään asiat aivan toisessa valossa. Rauhan hengähdys tunkihe hänen sieluunsa, sanomaton levontunne valtasi sen. Hän tunsi itsensä vapaammaksi, voimakkaammaksi. Nyt oli hänen onnensa siellä, ja ainoastaan siellä, josta jokainen sen löytää, Jumalan ja pyhimysten käsissä sekä omassa hyvässä miekassaan.
Hän astui varmoin askelin marskin perään pihalle. Tämä oli todella lähettänyt pari reipasta miestä haukkaa seuraamaan, mutta hän oli innoissaan ryhtynyt vielä ottamaan selkoa, kuinka haukka oli päässyt irti ja kuinka se oli tullut tornikamariin, ja laamanni auttoi häntä siinä. Talonväki koottiin herrain eteen, ja Steen seisoi vähän sivullapäin, mutta kukaan ei pannut huomiota häneen. Toinen toisensa perään palvelijoista kutsuttiin esiin kuulusteltavaksi, mutta kenelläkään ei ollut mitään tietoa asiasta. Kukaan ei tehnyt myöskään itseänsä ristipuheluun syypääksi, jottei ketään voitu epäilläkään. Kaikki olivat siten jo olleet esillä, kun haukkamestari saapui paikalle. Hänet oli lähetetty muiden mukana haukkaa seuraamaan, mutta metsässä hän oli pudonnut alas jyrkältä kalliolta ja vahingoittanut siinä itsensä pahoin ja tuli nyt senvuoksi takaisin. Hänet otettiin nyt vuorostaan kuulusteltavaksi. Hän ei tiennyt enempää kuin muutkaan, mutta kertoi asepoika Steenin olleen hänen luonaan haukkatarhassa ja hommanneen siellä yhtä ja toista, mikä sai tämän herrain silmissä epäilyksen alaiseksi.
"Steen!" huusi marski ankaralla äänellä. Steen astui peljästyneenä ja vapisten lähemmäksi tulevaa herraansa.
"Oletko ollut haukkatarhassa?"
"Olen!" vastasi Steen.
"Oletko pidellyt haukkaa?"