Mutta samassa hän katsahti ylös ja näki Niilo Bonpojan katselevan häntä. Silloin hän kovasti punastui, mutta mikä oli sanottu, oli sanottu.
Marskilla ei näyttänyt nyt enää olevan mitään kyselemistä Steeniltä, vaan hän kääntyi sen sijaan setänsä, laamanni Kaarlon puoleen.
"Kuinka tämä nyt lieneekin, setä", sanoi hän, "niin näyttää vika minusta olevan haukkamestarinne, ja minä ehdotan, että häntä ankarasti rangaistaan huolimattomuudestaan."
"Saatte itse määrätä hänen rangaistuksensa", vastasi laamanni, jota oli hyvin harmittanut se, että niin kallis kapine, kuin marski oli kertonut, oli hävinnyt hänen talossaan epäilemättä jonkun hänen palvelijansa huolimattomuuden tai laiminlyönnin tähden.
"Tahdon kuitenkin huomauttaa teille, että eiköhän tuo miesparka liene jo saanut tarpeeksi rangaistusta", lisäsi hän osoittaen pahoin runneltua, verta vuotavaa miestä. Häntä säälitti nimittäin, kun oli ehtinyt tyyntyä, vanhan, koetellun palvelijan onnettomuus.
"Tuollainen virhe on kuitenkin rangaistuksensa ansainnut", vastasi marski. "Tahdon, että mies pannaan tyrmään yöksi, ja ellemme saa huomiseksi täyttä selkoa asiasta, niin määrään hänelle rangaistuksen."
Kaarlo-herra oli hyvin suuttunut, suuttuneempi kuin kukaan muisti nähneensä häntä pitkiin aikoihin. Hänen silmänsä säkenöivät ja hänen poskensa vuoroin kalpenivat, vuoroin punastuivat. Oltiin kuitenkin sitä mieltä, että hän piti hyvää huolta miehistään, koskapa niin innokkaasti huolehti, jos joku heistä oli jotakin hukannut. Sellaista herraa on hyvä palvella, arvelivat moniaat, mutta toiset viisaspäisemmät olivat huomaavinaan, että hän käsitteli asiata vähän liiemmäksi omanaan. Mutta kaikki olivat siitä yksimielisiä, että haukkamestaria odotti mitä ankarin rangaistus.
Tämä oli ehkä itse kaikkein varmin siitä. Mutta sitäpaitsi oli vielä eräs syy, joka teki hänelle kovaksi ja sietämättömäksi rangaistukseksi jo sen, että hänen täytyi viettää yksi yö tyrmässä.
"Armollinen herra", sanoi hän, katsoen rukoillen marskiin kyynelten noustessa hänen silmiinsä, "minulla on sairas veljenpoika … pahoin sairas … hän sanoi minulle, kun lähdin aamulla toimiini, 'hyvästi', sanoi hän, 'ehkei minua enää olekaan, kun illalla tulet takaisin' … niin hän sanoi … ja hän on minulle rakas kuin oma poikani … sallikaa minun olla menemättä tyrmään, ankara, armollinen herra!"
"Ei!" vastasi marski.