Tultuaan tuvasta astuakseen ratsulleen ja mennäkseen kartanoon takaisin, jossa marskia voisi ehkä vielä tavata, näki hän viheriän ritarin valkean viitan kumottavan hänen ratsupalvelijansa takaa.
"Oh, terve, jalo ritari", huusi hän ilostuneena ja kävi hevosensa ympäri ritaria tervehtimään, "olkoon tämä nyt suotuisa kohtaus…!"
"Ha-ha-ha", nauroi ritari, "te pitennätte tietänne, herra Niilo…!" ja ikäänkuin viitatakseen kautta rantain Niilon tänpäiväisiin suruihin, lisäsi hän tapansa mukaan:
Valheelle arvoa annettiin
Se kunniaa sai sekä valtaa.
Sitten hän pysähtyi hetkiseksi, jatkaen taas:
Totuutta enää tuskin mainittiin
Se surulla sai päiviään kantaa.
"Mitä tarkoitatte, ritari, en tiedä", keskeytti Niilo hänet kärsimättömästi, huomaamatta touhuissaan, kuinka läheltä ritarin värssyt tarkoittivat häntä itseään. "Mutta jos voitte kuulla yhden vakavan sanan, ja jos tahdotte tehdä minulle ystävänpalveluksen, niin olette siihen tilaisuudessa paremmin kuin kukaan muu…"
Ritari nyökkäsi, mutta Niilo ei voinut hämärässä erottaa hänen kasvonilmettään. Hän kertoi lyhyesti, mitä Broddelle oli tapahtunut ja viittasi siihen, että mies oli hänelle hyvin rakas, ja selitti, mitä nyt tarvittiin, ja millä ritari voi asiaa auttaa.
"Lupaatteko nyt, ritari, puhua marskille tästä asiasta … jos sen teette, niin olen varma, että mies saa jäädä haavoja hoitamaan… Varmaan kuulisi marski minunkin rukoustani. Teettekö sen, ritari?"
Ritari näytti miettivän asiaa, mutta sitten hän vastasi: