"Kyllä, kyllä teen! —"
Ja ääni, jolla hän sen lausui, oli niin vakava, niin luja ja niin erilainen kuin viheriän ritarin tavalliset puheet, että Niilo ällistyi ja uudisti kysymyksensä. Mutta silloin ritari nauroi kuivaa nauruaan lausuen:
"Marski nukkuu yläparvella … totuutta ja usko … ole siellä … luotatteko viheriään ritariin, nuori mies?"
"Luotan!" vastasi Niilo.
"Ha-ha-ha", nauroi ritari, "sitten lupaan, että mies saa jäädä!"
Sitten hän kääntyi äkkiä ympäri ja meni puiden taa, jossa Niilo kuuli hänen mennessään laulavan:
Ja lehmukset lehtii, ja lehdet varisee,
Vaan maan päällä vihertävät metsät.
Niilo hyppäsi ratsunsa selkään ja ratsasti rannalle päin, toistellen itsekseen kummallisen ritarin säkeitä. Mutta auringon noustessa idästä nostettiin Hirvellä purjeet.
XI.
Viipurin linnanherra.