"Mutta nämä höyhenet … mistä ne ovat?"
"Nuo höyhenet!" sanoi rakennusmestari katsellen hetkisen niitä, kunnes muistinsa selveni, jolloin hän lausui hymyillen: "nuo höyhenet löysimme syksyllä ruvetessamme täällä muuraamaan… Ne ovat eräästä haukasta, joka on tullut tänne tuosta vanhasta torninreiästä ja tarttunut niin kiinni, ettei ole päässyt irti."
Rakennusmestari osoitti puhuessaan paikkaa, jossa vanha torninreikä oli ollut. Se oli nyt muurattu kiinni ja sen päällä oli vaan yksi kerros kiviä; siitä alkoi suuri muurinaukko, joka oli täytynyt jättää syksyllä töiden päätyttyä keskeneräiseksi. "Katsokaa", sanoi rakennusmestari, "tuossa kohden oli muurissa halkeama, johon sain mahtumaan koko käteni, ja siitä löysimme höyhenet ja täydellisen haukan luuston."
"Haukan!" huusi marski tarttuen miestä niin kovasti käsivarteen, että tämä luuli jotakin hengenvaarallista sanoneensa.
"Niin, armollinen herra", vakuutti hän, "se oli haukka, siitä olen varma, koska itse sovitin kiven reikään. Höyhenet ovat muiden muurausjäännösten kera jääneet siivoamatta tänne … varmaan ovat luutkin täällä vielä, ellei tuuli ole niitä nyt vienyt… Ei, kas tuollahan ne ovat."
Marski päästi miehen käden, ja tämä juoksi ottamaan luita nurkasta ja toi ne marskille.
"Haukka!" sanoi tämä tutkien tarkasti luita. Kaksi suurempaa niistä oli myrsky painanut erään hirren alle, joka oli estänyt niitä lentämästä pois, kuten se oli kaiken muun lennättänyt ilmoille.
Marskissa tapahtui nyt nähtävästi jotakin, mikä kokonaan valtasi hänen mielensä. Viime vuosina olivat Bengta-rouvan puheet kaulaketjusta syöpyneet syvälle hänen sieluunsa, ja senvuoksi oli harmaan haukan muisto ollut alinomaa elävänä hänen mielessään. Tämä tapahtuma herätti tietysti tämän kaiken nyt uudella voimalla eloon. Myrskystä oli hän kuulevinaan Bengta-rouvan sanoja, ja sen pauhina muistutti harmaan haukan siipien suhinaa. Tultuaan siis varmaksi että ne höyhenet, jotka hänellä olivat kädessään, olivat todella joskus> kuuluneet haukalle, kääntyi hän kiireesti säikähtyneen rakennusmestarin puoleen.
"Entä sitten, mies!" huusi hän, "mitäs muuta?"
"Mitä muuta? … ei mitään, ankara herra, ei mitään!"