"Ei!" vastasi käskevä ääni, "ei tarvitse!"
Soutajat pitivät venettä nuoraportaitten kohdalla. Silloin juoksi rautakourainen mies kantaen Niiloa sylissään kummastuttavan notkeasti ja varmasti niitä myöten ylös, veneessä olijain pitäessä niitä yhtä jäntevästi kiinni alapäästä.
Kohta tulivat soutajatkin ja toinen kauppamies laivan kannelle.
Mutta Niilo Bonpoika vietiin viipymättä kannen alle ja salvattiin laivurin kajuuttaan.
Hän kuohui harmista petoksen tähden, joka oli häntä kohtaan tehty, ja hetkinen kului, ettei hän osannut mitään ajatella. Hän kuuli päänsä päältä merimiesten askelia, sekä huomasi laivan kiikunnasta, että se jo halkoili aaltoja, jotka kohisten pyyhkivät sen laitoja moniaita tuumia hänestä.
"Mihinkähän minua viedään?" oli ensimmäinen selvä ajatus, josta johtui yhä uusia ja uusia kysymyksiä siitä, kenelle voisi olla hyötyä hänen pois viemisestään, ja miksi se tapahtui juuri nyt j.n.e. Näistä ajatuksista johtui hän luonnollisesti ajattelemaan, mitä tarkoitusta varten oli lähtenyt matkalle Kalmariin ja Visbyhyn, samassa tuli hänen mieleensä Bengta-rouvan teräväpiirteinen naama, mikä sai hänet niin äkkiä hypähtämään laivapenkiltä pystyyn, että löi päänsä kattohirteen.
"Bengta-rouva!" huudahti hän äkkiä taasen istuutuen ja pyyhkäisten kädellään päätään. Sitten koetti hän ajatella syytä, miksi tämä nainen häntä niin kiihkeästi vainosi, kunnes sielultaan ja ruumiiltaan väsyneenä laskeusi kovalle penkille ja nukahti siihen.
Hän lienee nukkunut joitakuita tuntia, kun heräsi siitä, että ovi avattiin.
Hän näki ovessa karkeat, harmaapartaiset kasvot, joissa oli sentään leikillisyyttä ja suopeuttakin, mikä sai Niilon niihin vähin mieltymään.
"Nouskaa nyt ylös, nuori herra ja katselkaa vähän ympärillenne", lausui partaniekka, "nyt ollaan hyvällä tuulella, kuten aina, kun susi on saanut saaliin näkyviinsä… Katsokaas, me ajamme takaa kuninkaan laivaa, joka näkyy keulasta suoraan edessäpäin ja menee samaan suuntaan kuin mekin…"