Tässä sodassa olivat hansakaupungitkin kuningas Eerikin vihollisina; hän oli suututtanut niitä pyrkimällä avaamaan valtakuntansa englantilaisille ja hollantilaisille kauppamiehille, Mutta tämän sodan tapaukset kuuluvat Bartelin vaiherikkaan elämän myöhempään jaksoon. Hänestä kerrottiin aikaisempiakin tarinoita, jotka saattoivat Niilo Bonpojan — ellei juuri tuntemaan rakkautta häntä kohtaan — niin ainakin erityisesti huomaamaan häntä. Hän oli nimittäin kuullut Bartelin nimeä mainittavan Knut Bonpojan (Gripin), Albert Styken sekä äidinisänsä Sven Sturen nimien yhteydessä niiltä ajoin, jolloin nämä miehet yksinään kävivät sotaa mahtavaa Margareta-kuningatarta vastaan.
Bartelin nimen herättämät ajatukset väistyivät kuitenkin muiden tunteiden tieltä, jotka nyt olivat aivan muuttuneet hyvään päin, kun hän kuuli laivan aikovan juuri Visbyhyn. Mutta eräs seikka pani hänet hyvin ymmälle, nimittäin miksi hänet oli väkisin pakotettu matkalle, johon hän olisi vapaastikin lähtenyt ja mielellään maksanutkin. Vielä enemmän ihmetytti häntä kuninkaanlaivan takaa-ajo, jota Bartel näytti pitävän paljoa tärkeämpänä kuin Visbyhyn tulemista. Hän tiedusteli senvuoksi miksi kuninkaanlaivaa vainottiin.
"Miksikö?" kysyi Bartel vähän tyytymättömästi, "miksikö vainoomme kuninkaanlaivaa?… Sen saatte tietää… Kun Bartel Voeth on jotakin luvannut, niin hän sen myöskin pitää … ja nyt minä olen luvannut olla Visbyn satamassa ennen tuota kuninkaanlaivaa ja sen minä teenkin… Herramme ristin nimessä, sen minä teen, tahi ajan tämän laivan kaikkineen päivineen upoksiin!"
Niilo Bonpoikaa kammotti, mutta hänen täytyi kuitenkin ihmetellä miehen tahdon lujuutta ja pelottomuutta.
"Olkaa siis rauhassa, junkkeri Niilo", lisäsi merikarhu, "jompikumpi tässä tapahtuu … joko valkenevat luumme meren pohjalla, tahi saatan teidät maihin Visbyhyn yhtä vapaana, kuin toin teidät väkisin laivalleni Kalmarissa!"
"Te puhutte kuin kunnon mies, Bartel Voeth", lausui Niilo, "sanokaahan minulle nyt vaan eräs asia, niin olen tyytyväinen … sanokaa, miksi toitte minut väkisin laivallenne… Tuskin tiedän, voinko pitää niitä ystävinä vai vihamiehinä, jotka toivat minut tänne."
"En minäkään tiedä", vastasi Bartel leveästi hymyillen, "mutta sen minä tiedän, että joka tekee minulle ystäväntyön vasten tahtoanikin, sitä minä pidän ystävänä, niinpian kuin olen saanut tietää asian oikean laidan. Sangen vähän minä tunnen teidän asioitanne, junkkeri, mutta sen luulen havainneeni, että teillä on sekä ystäviä että vihamiehiä… Jälkimmäistä laatua on eräs juuri tuossa laivassa!"
"Ja senvuoksiko pidätte kaikki purjeet levällään näin kovassa myrskyssä?"
"Senvuoksi, junkkeri Niilo, senvuoksi…!"
"Voitteko vielä sanoa, kuka se vihamieheni on, mestari Bartel?"