"Minä toivonkin saavani pian asiani valmiiksi", vastasi Niilo, "luulen pääseväni jo tänä päivänä linnasta…"
"Linnastako…?" keskeytti Bartel, "linnassako teillä on asioita toimitettavana, ja luulette pääsevänne sieltä tänään?"
"Niinpä juuri, mestari Bartel, miksei se kävisi laatuun?"
"Mitä asiaanne tulee, niin se on hyvinkin mahdollista", vastasi laivuri, "mutta eri asia on se, pääsettekö sinne edes sisään, junkkeri… Onko teillä mitään asiaa kuninkaalta, tai voitteko antaa mitään merkkiä siitä, että kuljette hänen asioitaan?"
Nuorukaisen kasvoista näkyi, ettei hän ollut sitä ajatellut, ja ettei hänellä ollut tarpeeksi valmistuksia päästäkseen linnaan.
"Sitten te kyllä saanette pysyä sen porttien ulkopuolella, junkkeri", jatkoi laivuri läjähyttäen kämmenellään vyötään, ikäänkuin osoittaakseen, ettei sanaansa ollut vähääkään epäileminen.
"No, olkoon niin, ei kuitenkaan kestä monta päivää, luulen", lausui Niilo päättäväisesti, "ennenkuin kuningas Eerik tulee itse tänne, ja silloin nähdään kieltääkö hän sisään pääsemästä marskin aseenkantajaa, jonka hän on vielä itse luvannut kuljettaa tänne!"
"Jos niin uskotte, junkkeri", sanoi laivuri varmasti, "niin uskotte sitä, joka ei koskaan tule tapahtumaan… Katsokaas, tuuli on nyt aivan kääntynyt siitä, kuin kuningas Eerik sen lupasi… Minä en tiedä kuinka tässä käypi, mutta katson viisaimmaksi, ettei lähde sellaiselle matkalle, jossa varmaan täytyy luovia … ja sentähden, junkkeri … katsokaas, minulla ja vanhalla Sven-ritarilla on höyhentämätön hanhi vielä välillämme, ja … ja te olette hänen tyttärensä poika, ja senvuoksi…"
Bartel-mestari yskähti ja näytti yrmeältä miettiessään, mitä sanoisi.
"Älkää panko pahaksenne, junkkeri", sanoi hän sitten, "minä hankin teille kortteerin kaupungissa, ja hyvän hankinkin… Kauanko tullette olemaan täällä ja lähdettekö minun vai jonkun muun kanssa, lienee vaikeata nyt päättää."