"Rohkea kana on opettanut sinua kaakottamaan, poika", lausui taasen ylpeä herra, "mutta minä kykenen pistämään sinut häkkiin, jossa unhotat sellaiset laulut." Hän kääntyi sitten lähimpäin miestensä puoleen. "Ottakaa nuo molemmat ja pankaa ne tukkiin!… Etkö sinä ole sama, joka karkasit työstäsi viime viikolla?"
Tämän hän sanoi haavoitetulle nuorukaiselle, joka näytti unhottaneen oman tuskansa katsellessaan uhkeaa nuorukaista, joka oli uskaltanut ruveta häntä puolustamaan.
"Sitä laulua, jota minä laulan", lausui Niilo Bonpoika pelottomasti, "ette te saane minua unhottamaan, ja mitä häkkiin tulee, niin saadaan nähdä, eikö Ruotsin valtakunnassa ole laki ja oikeus vielä voimassa… Minä olen valtakunnan marskin Kaarlo Knuutinpojan aseenkantaja, ja te ette niinkään vanginne minua ilman laillisia syitä… Mitä tähän" — hän osoitti kädellään takanaan seisovaa, yhä vielä vapisevaa poikaa, — "mitä tähän tulee, niin en tiedä millä oikeudella te käytte hänen kimppuunsa keskellä kaupunkia, joka ei, mikäli tiedän, kuulu teidän tuomioalaanne."
Niilo Bonpojan uljas puhe rohkaisi lyötyä, verta vuotavaa nuorukaista.
Hän huusi ojentaen molempia käsiään ritaria kohden:
"Te tiedätte kyllä, ankara ritari, että minut on väkisin raastettu linnaan ja pakotettu työtä tekemään, ja ettei teillä ole mitään oikeutta käskeä minua!"
Mutta ritari ei tahtonut kuunnella nuorukaisten puhetta, yhtä vähän sen, joka sanoi olevansa Ruotsin marskin aseenkantaja, kuin senkään, joka väitti vasten tahtoaan joutuneensa työhön Visborgin linnaan. Hän vaan pikemmin kiihtyi sekä käski seuralaisiaan ottamaan kiinni molemmat kukonpoikaset. Ja yhä synkemmäksi muuttui ympärillä olijain mieli, ja yhä kumeammaksi kävi heidän tukahutettu nurinansa.
Silloin astui väkijoukosta esiin pitkä mies, yllään tumma, avara takki ja kaulassaan kultaketjut. Se oli vanha valkohapsinen mies, jonka kasvot olivat jalot ja avonaiset. Hän ojensi sauvansa ratsumiesten ja nuorukaisten väliin ja lausui edellisten johtajalle:
"Antakaa olla, ankara ritari, jättäkää asia toistaiseksi, kunnes tulee päivä, jolloin se voidaan laillisessa järjestyksessä tutkia."
Ritari tempasi nyt äkkiä suitsia ja painoi kannukset ratsunsa kupeisiin, niin että se nousi pystyyn ja oli syöksymäisillään vanhan pormestarin päälle. Mutta jos hän siten luuli vaikuttavansa pelkoa vanhukseen ja väkijoukkoon, niin hän pahoin erehtyi. Sillä viimeksi mainittu osoitti sanoilla ja liikkeillä suuttumustaan, ja uusia joukkoja tuli yhä lisäksi, niin että näytti pian tulevan ilmi tappelu linnanväen ja porvarien välillä.
Keskiajalla vallitsi kaikkialla, varsinkin Euroopan mannermaalla kaupunkien ja aatelin välillä vihamieltä, ei ainoastaan niissä kaupungeissa, jotka olivat syntyneet ritarilinnain ympärille ja vähitellen saavuttaneet vapauden ja itsenäisyyden, vaan niissäkin, joitten viereen tai läheisyyteen oli, kuten Visbynkin, linna myöhemmin rakennettu. Visborgin linnaa oli alettu rakentaa silloin kuin saksalaisritarit omistivat saaren Albrekt-kuninkaan ja Margareta-kuningattaren sodan aikana, jolloin vitaliveljekset vielä purjehtivat pohjoisilla merillä. Ja sitä ei oltu rakennettu kaupungin viereen eikä läheisyyteen, vaan sen muurien sisäpuolelle, niin että niiden lounainen kulma sekä siinä olevat tornit "Seilitorni" ja "Hoikkaheikki" tulivat linnarakennuksen kahdeksi sivuksi, ja uusia olivat vaan sen pohjoiset tornit "Kellotorni" ja "Blacken". Ritari Trugot eli, kuten hänen nimeään sekä lausuttiin että kirjoitettiin, Trued Hase oli ollut linnanhaltijana koko sen ajan, jonka Visby saarineen oli ollut kuningas Eerikillä. Hän oli myöskin tarkastanut linnan rakentamista, jonkavuoksi harmaaveljekset, joita ritari suuresti suosi, merkitsivät päiväkirjaansa, että hän "rakennutti suurimman osan Visbyn linnaa" — sellaiseksi kuin se silloin oli. Sillä myöhemmin siihen rakennettiin lisäksi uusia tornia ja uusia muureja entisten ulkopuolelle kaupunkiin päin.